Ghost Brigade

Alkuperäisen aikataulun mukaan Ghost Brigaden olisi pitänyt olla ensimmäisenä, mutta toinen ruotsalaisbändi, Principles of Existence, jossa soittaa Disfearin kitaristi Uffe, aloittikin illan. Keikka oli kuulemma bändin ensimmäinen Ruotsin ulkopuolella ja ensimmäinen ilman omaa rumpalia, joten Disfearin kannuttaja Marcus paikkasi puuttuvaa kolleegaansa. Bändi oli ihan kohtuullisen kuuloinen trio, mutta lavashow ei ollut kummoinenkaan, joten kuvasaalis jäi laihaksi. Onneksi oli tiedossa kaksi erittäin mielenkiintoista bändiä paikkaamaan tilannetta. Kuusimiehinen Ghost Brigade nousi lavalle pienen odottelun jälkeen ja lunasti kaikki odotukset. Bändi oli nimittäin erittäin kovassa iskussa. Tämä oli toinen kerta kun GB:n näin keikalla ja ensimmäinen kerta kun kuulin uuden levyn biisejä livenä. Melankolisuudesta ja doom-vivahteista huolimatta bändi oli energinen ja raivokas. Suurta hankaluutta kuvauksen kannalta aiheuttivat jälleen kerran valot. Tuntuu, että valitan joka keikan jälkeen valoista, mutta tällä kertaa ne olivat erittäin ongelmalliset. Etuvaloja ei tuntunut olevan lainkaan ja muutenkin lamppuarsenaalia käytettiin suhteellisen säästeliäästi. Led-valot toivat vielä oman pikantin säväyksen soppaan. Omaan tunnelmaani vaikutti hieman se, että yleisöä oli vähänlaisesti eikä porukka ollut aivan lavan edessä. Toki samasta syystä pääsin helpommin kuvaamaan aivan lavanreunalta.

Disfearin Tompa Lindberg

Disfearia odotin suurella innolla, sillä edellisen kerran näin bändin Tampereen Yo-talolla noin vuosi sitten. Vaihdoin muutaman sanan paitaständillä ennen keikkaa laulaja Tompa Lindbergin kanssa ja esittelin itseni. Lindberg totesikin, että kuvaaminen ei ole koskaan Disfearille ongelma kunhan ei käytä salamaa. Disfear oli jälleen kerran juuri niin loistava kuin osasi odottaakin, mutta kuvaamista haittasi sama ongelma kuin Ghost Brigaden kanssakin. Tompa ravasi lavaa edestakaisin välillä tullen aivan lavan reunalle, jolloin oli saanut hyviä kuvia, jos etuvaloa vaan olisi ollut. Ei auttanut muuta kuin toivoa, että joku ruutu osuu kohdilleen. Klubin lavassa on se hyvä puoli, että lavalle nousevilta portailta pääsee kuvaamaan ikään kuin lavalta silti häiritsemättä bändiä. Tästä kuvakulmasta kuviin saa helpommin myös yleisöä ja katossa olevia suuria lamppuja artistin taustaksi. Koska olin tullut myös kuuntelemaan suosikkibändini keikkaa, en käyttänyt koko aikaa kuvaamiseen vaan pakkasin kamerat laukkuun ja vaihtoin rytmikkäät etusormenpainallukset päännyökyttelyyn.

Loput kuvat Popgraphyssä.

Tässä tuoreimpia tarroja ja passeja. Etenkin noita passeja minulla on melkomoinen nivaska lisää ja ehkä esittelen myöhemmin niiden parhaimmistoa.

[Show as slideshow]

Viikkoa ennen Tammerfestiä Tampereella piipahti keski-Pohjanmaan omat pojat eli Palava. Laulaja Osku on vanha koulukaverini, joten päätin lähteä katsastamaan uuden bändin livekunnon. Koska harvemmin käyn keikoilla ilman kameraa tälläkin kerralla ajattelin sen mukaan ottaa. Bändin kanssa oli puhetta, että samalla reissulla voisi ottaa ennen illan keikkaa muutaman promokuvan, koska niitä ei ole koskaan liikaa. Yritin miettiä hyviä kuvauspaikkoja riittävän läheltä keikkapaikkaa eli Tampereen Amarilloa. Ulkokuvaus oli pääasiassa mielessä, koska oli kaunis kesäpäivä. Päätin, että Näsinpuisto olisi hyvä paikka kuvaukselle, koska Hämeen museonakin toiminut Näsinlinna toimii hyvänä taustana. Puistossa etsimme muutaman eri tyyppisen kuvauspaikan ja järjestelin bändiläiset sopiviin asetelmiin. Bändiä oli suhteellisen helppo kuvata ja ohjata. Asiaa tietysti helpotti se, että tunsin entuudestaan osan bändistä. Parissa kuvassa käytin 15mm kalansilmää tuodakseni vaihtuvuutta kuvasarjaan. Muut kuvat kuvasin 24-70mm linssillä.

Illan keikkapaikkana oli tosiaan Amarillo. Paikka, joka toimii pääasiassa ruokaravintolana, mutta myös aikajaoin keikkapaikkana. Eli ei siis kaikkein paras mahdollinen kuvauksen kannalta. Otin kuitenkin homman haasteena. Jos saisin tässä paikassa edes kohtuullisia kuvia olisin tyytyväinen. Positiivista oli se, että lavan ympärillä pääsi liikkumaan reippaasti. Tällä kertaa pääsi siis kuvaamaan myös rumpalia läheltä! Valokattaus oli hieman hankala, mutta seurasin bändiläisten liikkeitä ja sovitin liipasinsormen painalluksen oikeisiin hetkiin. Jälkikäsittelyssä tein kuvista mustavalkoisia, koska koin, että se sopi parhaiten tunnelmaan.

Palavan live ja promo kuvat Popgraphyssä.

Bruce Springsteen tuli ja valloitti Tampereen ja Ratinan stadionin. Samoin teki 30 000 fania jotka kärsivällisesti jonottivat sisäänpääsyä. Järjestelyt näyttivät sujuvan hienosti väkimäärästä huolimatta. Oma reissuni meni myös mukavasti. Kuvaajien kokoontuminen oli alunperin suunniteltu tapahtuvan varttia ennen keikan alkua eli 18.45, mutta aikataulua aikaistettiin klo 18:aan. Kävin ilmoittautumassa mediatiskillä ja jäin odottelemaan muiden kuvaajien kanssa opastusta kentälle ja kuvauspaikalle.

Juttelin odotellessa muiden kuvaajien kanssa ja aika meni mukavasti vaikka kuvaajaporukka ohjattiinkin kentälle vasta alkuperäisen aikataulun mukaan eli 18.45. Kuvaajat pääsivät kentälle etummaisen kenttälohkon takana olleelle turvakäytävälle, josta oli noin 20-30 metriä lavalle. Kuvaajille kerrottiin ohjeet eli kolme ensimmäistä kappaletta sai kuvata. Säädin kameran asetukset ja testasin millä objektiivilla olisi paras kuvata. Tässä vaiheessa kiitin itseäni ja totesin, että telekonvertteri oli erittäin hyvä ja käyttökelpoinen ostos. 200 millinen ei olisi riittänyt tältä matkalta kun yleiskuviin. Puolivartalo- tai kasvokuviin olisi varmasti tarvittu 500 tai jopa 600 millinen. Lisää odottelua oli tiedossa sillä tässä vaiheessa yleisöä oli vielä runsaasti stadionin ulkopuolella.

Keikka pääsi alkamaan parikymmentä minuuttia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Sain hyvän kuvauspaikan suurinpiirtein lavan keskikohdalta. Bruce oli esiintyjänä melko tavallinen kuvattava. Ei kommervenkkejä vaan mies, kitara ja mikrofoni. Onneksi hän poistui välillä mikkiständin takaa soittamaan sooloja, jolloin sai kasvot hyvin näkyviin ja elävämpiä kuvia. Herkkuhetki oli kun Bruce pudottautui catwalkille yleisön reunalle soittamaan sooloa. Kuviin tuli hyvä esiintyjä-yleisö kontakti. Kyttäsin tilanteita ja olin valppaana hetkiin jolloin Springsteen poistui mikin takaa. Kamerasetin kannatteleminen kävi välillä käsivoimille, mutta kovin pitkiä lepuutustaukoja ei ollut varaa pitää. Kolme biisiä meni nopeasti, mutta sain kuvatuksi tarpeeksi vaihtelevaa kuvamateriaalia siitä huolimatta, että kaikki kuvat on kuvattu samasta pisteestä turva-aidan korokkeelta.

Bruce Springsteen kuvasarja galleriassa

Von Auer

Koska olen kuvannut Armageddon Clockia kaksi kertaa ennenkin ja vieläpä Vastavirralla piti yrittää kehittää jotain uutta kulmaa kuviin. Keikkaa odotellessa juttelin bändin poikien kanssa tulevan albumin kansista ja varoittelin laulajaa Mikkoa, että ajattelin testailla salamaa. Tarkoitus ei tietty ollut räiskiä päin naamaa vaan kokeilla miten saisi lisää valoa tunnetusti pimeälle Vastavirralle. Muutamassa kuvassa salaman kanssa tulikin oiva efekti. Pitänee vielä jatkaa testejä salaman kanssa ja lueskella shutter drag -tutoriaaleja verkosta. Kuvaaminen oli kivaa ja sitä tehosti Armageddon Clockin energinen keikka ja uusien biisien kuuleminen livenä. Lavan edessä pääsi mukavasti keikan aikana liikkumaan vaikka porukkaa olikin jo paljon pakkautunut klubille.

Laulajan, kitaristien ja basistin kuvaaminen on jotenkin itsestään selvää keikoilla, koska he ovat eniten esillä. Suurilla lavoilla rumpalin kuvaaminen on melkolailla mahdotonta, mutta Vastavirran kaltaisilla pikkuklubeilla siihen saattaa tarjoutua hyväkin mahdollisuus. Yritin muistuttaa itseäni, että rumpalikin pitäisi saada kuviin edes joskus, mutta on niin helppo vaan kiinnittää huomiota Armageddon Clockin tapauksessa energisen laulajan Mikon riehumiseen. Sori Rauli, varaudu siihen, että ens kerralla keskityn ainoastaan sun kuvaamiseen Usein bändistä näkee heti ensimmäisestä biisistä lähtien kuka on lavan karismaattisin esiintyjä. Useimmiten se on laulaja tai kitaristi, mutta on joskus sattunut niinkin, että basisti vie kaiken huomion. Normaalisti kuvaan bändejä omasta mielenkiinnosta. Silloin voin vain keskittyä ottamaan mahdollisimman hyviä ja mielenkiintoisia kuvia, ilman painetta saada jokaisesta bändin jäsenestä kuvaa. En nyt tiedä onnistuinko tällä kerralla saamaan uudenlaisia kuvia Armageddon Clockista vaikka sellaisia suunnittelin, mutta joukossa on kyllä kuvia joihin olen tyytyviäinen.

Tapahtumahan oli Abduktion kymmenen vuotisjuhlat, mutta livahdin kotiin nukkumaan ennen synttärisankarien keikkaa. Loppuun on todettava, että tuleva Armageddon Clockin levy on todella kova kokonaisuus ja jo nyt yksi vuoden kovimmista julkaisuista.

Toisena lämppärinä oli Monsteriser, jonka tunnetuimmat jäsenet lienee Mokoman miksaajanakin tunnettu laulaja-kitaristi Miitri Aaltonen ja rumpali Janne “Jounin veli” Hynynen. Biisien puolesta tämä bändi oli positiivinen yllätys ja kuuntelinkin tätä Spotifystä lisää tuumien, että levytkin voisi hommata. Mutta siihen kuvaamiseen. Monsteriserin kohdalla oli samoja ongelmia kuin FM2000:n setin aikana. Valot tosin olivat paremmat eli käytännössä melko tasaista valoista valoa, joka teki kuvaamisesta huomattavasti miellyttävämpää. Toki kaikissa kuvissa on siten saman kaltainen valotilanne, mutta jälkikäsittely tekee ihmeitä . Monsteriser tuntui olevan myös melko staattinen bändi, mutta mitä muuta voi South Karelia Heavy Grungea soittavalta bändiltä odottaakaan.

Niin Monsteriserin kun FM2000:nkin kanssa menin tutuilla linssivalinnoilla. Kuvasin aluksi 24-70 millisellä, mutta nopeasti totesin, että  jotain meininkiä pitää kuviin saada ja vaihdoin 15 millisen kameran nokalle. Etenkin FM2000:n kohdalla tuo oli hyvä ratkaisu ja parhaat ruudut tulivatkin tuolla yhdistelmällä. Monsteriserin kanssa kokeilin myös 15 millistä, mutta parhaat ruudut tulivat perus 24-70 millin linssillä. Muutenkin tuo polttoväli tuntui sopivan paremmin Monsteriserin perinteikkääseen fiilikseen. Jälkikäsittelyssä fiksasin kuvat tuollaisiksi vintage-henkisiksi dempatuin sävyin.

Monsteriserin jälkeen ja ennen Kotiteollisuuden settiä alkoi olo olla melko kamala ja lepuuttelinkin seinänvieressä. Tosin juuri kun olin istahtanut lattialle kun voimat alkoivat ehtyä seisoskeluun, ohi kulkenut järkkäri patisti takaisen jalkeille vedoten siihen, ettei lattioilla saa istua. “Gee, thanks.” Noh, onneksi Kottaraisten setin alkuun ei ollut kovin montaa tovia. Valot sammuivat salista, joten ei muutakun tulpat korviin ja hommiin. Lavalla on onneksi enemmän tilaa tyyppien liikkua totesin. Tosin myöhemmin totesin, että eipä ne kauheasti liiku ja jos liikkuu niin ei suomalainen mies ainakaan kauhean sulavasti liiku. Joten aikalailla jäpityskuviahan sitten tuli. Oli minulla oikein kuvaus agendakin Kottaraisten suhteen. Piti nimittäin saada kuvamateriaalia tulevaa Sauna Open Airin lehteä varten, joten peruslinssien lisäksi paukuttelin 70-200 millisellä muutaman lähikuvan Hynysestä siinä toivossa, että  sieltä joku ruutu olisi käyttökelpoinen. Jotenkin tuntui hankalalta tämäkin keikka kuvata etenkin kun muistelen vuoden 2007 Saunaa, jossa KT oli paljon eläväisempi. Hynynen kyllä lavalta totesi, että “ei olla ihan vedossa, mutta ette oo kyllä tekään”. Joka piti ihan paikkansa. Jälkikäsittelyssä yritin saada vähän puhtia tähänkin settiin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Viime viikolla ollut Eastermaster tarjosi kuvattavaa kahden illan ja seitsemän bändin verran. Harmi vaan, että tulin kipeäksi ensimmäisenä päivänä, joten neljä  bändiä jäi ikävä kyllä kuvaamatta. Kuvat FM2000:sta, Monsteriserista ja Kotiteollisuudesta odottavat vielä loppusilausta, sillä en ole flunssasta johtuen päässyt niitä vielä katselemaan toimiston suurella ruudulla. Veikkaan, että loppuviikosta kuvat ovat galleriassa ihmeteltävänä ja kirjoitan tänne muutaman sanan  kuvauskeikasta.

Salaman käytön estämisen ymmärrän täysin. Ammattisalamat ovat erittäin tehokkaita ja alle kolmen metrin päästä suoraan silmille räiskähtävä salama ei varmasti ole mukava kokemus juuri sooloa soittavalle kitaristille. Toisekseen salama latistaa kuvaa, joten itse en salamaa käyttäisi kuin äärimmäisessä hädässä. Joihinkin kuviin salamavalo toki sopii, mutta tähän mennessä en ole keikoilla salamaa käyttänyt. Olen kyllä nähnyt muutamia oikein mainioita kuvia hardcorekeikoilta, joissa salamaa on maukkaasti käytetty. HC-keikoilla salama puolustaa paikkaansa artistien energisyyden ja usein melko pimeiden esiintymislavojen vuoksi.

Mutta tuo “kolme ekaa”. Kuka on määrittänyt tuon säännön, että saa kuvata vain kolmen ensimmäisen biisin aikana? On keikkoja joilla tuo on harmittanut, kun on nähnyt bändin lähtevän muutaman biisin jälkeen energiseen lentoon. Useimmiten kolme ekaa biisiä riittää minulle oikein mainiosti. Siinä ajassa kerkiää kyllä ottamaan ne kuvat mitä haluaakin. Riippuen bändistä tosin. Jos on esimerkiksi kuvaamassa Rytmihäiriötä, jonka eeppiset biisit kestää kaksi ja puoli minuuttia tai esim Opethia jonka lyhyet biisit kestää kuusi minuuttia kuvausajan kesto vaihtelee huimasti. Saattaa tietysti myös olla niin, että bändi päättää esittää ensimmäisen biisin täysin pimeälle salille. Tätäkin on tapahtunut. Toisaalta on myös tapahtunut niin, että on saanut kuvata koko keikan ajan kuten Hellacoptersia vuoden 2007 Tammerfestissä. Muistaakseni roikuin kuvaajapitissä viiden kuuden biisin ajan ja se riitti minulle.

Kolme ekaa säännöstä marmattaminen on yleistä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kolme ekaa biisiä riittää kyllä minulle ihan hyvin.