Filosofista taidepohdintaa

Voiko veistos olla veistos, jos se on olemassa ainoastaan valokuvassa? Siinäpä pulma. Jäin miettimään tätä kysymystä kun päädyin Shinichi Maruyaman sivustolle surffaillessani internetin inspiraatiosivustoilla.

Jos kysymystä lähtee lähestymään siltä kannalta, että lopullinen taideteos on nimenomaan tuo sekunnin sadasosan paikallaan pysyvä näkymä niin kyllä. Ajatus on minusta kiehtova ja aivoja kutkuttava. Tässä on virtuaalitaiteen ja hieman käsitetaiteen uudelleentulemisen fiilistä.

Aiheen voi kääntää myös päälaelleen ja rakentaa hyvin lavastettu tilanne, jonka lopullisena taidemuotona on juurikin valokuva eikä taidokkaasti rakennetut lavasteet. Tämä olisi se perinteisempi lähestymistapa tehdä taidetta.

Kommentoikaa toki aihetta!