Countryside in IR

Ensimmäiset testit infapunafiltterillä. Vaatii vielä treenaamista, mutta kyllä tässä potentiaalia on hyvin hämmentävään materiaaliin. Näköjään parhaiten efekti näkyy kuvissa joissa on reippaasti sinistä taivasta. Huomasin tosin, että joudun kuvaamaan Canonin 350D:llä koska 1D mark III:ssa on sisäänrakennettu infrapunablokkaaja jonka joutuisi preparoimaan pois. Kuvien laatu ei sen vuoksi nyt ole ihan mahtavinta, mutta linssinä sentään on L:ää.

Kuvien laatu kärsii myös hyvin pitkistä valotusajoista. Näissä kuvissa on nimittäin parhaimmillaan 25 sekunnin valotus. Toki käytin ISO 100:aa, mutta rakeisuutta tulee silti. Infrapunafiltteri siis blokkaa kaiken muun valon paitsi infrapunan pois, joten valotusaikakin pitää olla suhteellisen pitkä. Lyhimmillään käytin 2 sekunnin valotusta voimakkaassa auringonvalossa.

Circus Meets Burlesque 2011

Circus Meets Burlesque oli jälleen hieno tapahtuma. Parhaimpiinsa pukeutunutta yleisöä hellittiin sekä klassisilla että uudemman linjan burleskilla unohtamatta tietenkään huikeita akrobatiaesityksiä.  Kiitos vaan Circus Ruskalle tapahtuman järjestämisestä!

Jos ja kun kopioitte kuvia niin muistattehan mainita kuvaajan Kari Jokinen/Popgraphy.com

 

Dawn of the dead

Tampereen Zombie Walkin jälkeen kävimme sekoilemassa tyhjennetyssä Tammerkosken uomassa. Kuvasimme samalla post-apokalyptiselta näyttävässä maisemassa zombie-kuvia, maskit kun olivat illan tapahtumasta johtuen päällä. Harmi ettei kuvista haista sitä ummehtunutta levän löyhkää joka sopi mainiosti tunnelmaan. Löysimme myös zombie-taimenen, joka oli yrittänyt paeta veden katoamista viemäriputken kautta.

The Backwater Gospel

Työkaverini näytti minulle tämän animaation ja juttelimme kuinka luovasti 3d-animaatiota tässä on käytetty. Teksturoimalla ja yhdistelemällä piirrosjälkeä 3d-animaation kanssa saa paljon mielenkiintoisemman kuvamaailman aikaiseksi kuin tämän hetkinen kliininen animaatiotrendi tuntuu esittelevän. Myönnettäköön, että tämä kyseinen lyhytelokuva on melko synkkä ja raaka, mutta epäilisin että lapsille suunnatut animaatiotkin voisivat olla huomattavasti hienompia jos yhdisteltäisiin käsinpiirretyn fiilistä ennemmin kun keskityttäisiin realistisen karvaturkin animoimiseen.

Bachelor film project 2011 from The Animation Workshop.

As long as anyone can remember, the coming of The Undertaker has meant the coming of death. Until one day the grim promise fails and tension builds as the God fearing townsfolk of Backwater wait for someone to die

By: Bo Mathorne, Tue T. Sørensen, Arthur Gil Larsen, Rie C. Nymand, Mads Simonsen, Thomas H. Grønlund, Esben Jacob Sloth, Martin Holm-Grevy

Bo Mathorne – Director
Arthur Gil Larsen – Animation Lead
Mads Simonsen – Technical director
Thomas Grønlund – Animator
Rie Nymand – Animator
Esben Sloth – Art Director
Martin Holm-Grevy – Environment lead
Tue Toft Sørensen – Animator

Music composed and performed by:
Sons of Perdition

Voice actors:
The Tramp: Zebulon Whatley
The Minister: Lucien Dodge
Bubba: Phillip Sacramento
Towns people: Laura Post

Supervisors:
Michelle Nardone – Production supervisor
Katrine Talks – Production supervisor
Jessie Roland – Animation supervisor
Christian Kuntz – Animatic supervisor
Patrick Voetberg – Editing supervisor
Sunit Parekh-Gaihede – CG supervisor
Jared Embley – Rigging supervisor
Thomas Christensen – Sound supervisor
Svend Nordby – Technical supervisor

Consultants:
Peter Albrechtsen – Sound design consultant
Michael Valeur – Story consultant
Andrew Harris – CG Consultant
Mads Juul – Animatic consultant
Saschka Unseld – 3D animatic consultant
Anna Kubik – 3D animatic consultant
Jericca Cleland – Story consultant
Marec Fritzinger – Design consultant
Tomm Moore – Design consultant
Lawrence Marvit – Design consultant
Niels Bach – Background consultant

Thanks to:
Lasse Niragira Rasmussen – Additional animation
Jeppe Bro Døcker – Additional animation
Morten Thorning – Moral guidance
Oliver Kirchhoff – Scripting
Those Poor Bastards – Inspiration
Robert Bennett – Voice work
Lostandtaken.com – Textures
Friends and family