Risto Vuorimies ystävällisesti toimitti oikeilla sävyillä varustetun kansikuvan

Jotkut levynkannet ovat vain parempia kuin toiset. Hurriganesin Roadrunnerin kannet hipovat mielestäni täydellisyyttä samoin kuin albumin musiikkikin. Toki täytyy myöntää, että albumilta olisi voinut pari heikompaa kappaletta jättää pois jolloin kokonaisuus olisi ollut silkkaa timanttia. Tällaisenakin levy on uskomattoman kova, ottaen vielä huomioon, että se on julkaistu jo vuonna 1974.

Kannessa bändi istuu Cisse Häkkisen vaaleansinisen vuoden 1954 Cadillac 62 Series Sedanin takapenkillä Ruskeasuolla. Risto Vuorimiehen kuvaama kansikuva onnistuu vangitsemaan Hurriganesista kaiken oleellisen: pahat pojat yössä, rööki palaa ja katseet ovat sen mukaiset että “***tu sä lähdet ihan just”. YLEn Rock-Suomi dokkarisarjassa Vuorimies muisteli kuvaussessiota ja kertoi kuvanneensa tämän ainoastaan yhdellä salamalla, joka oli tietysti sijotettu auton sisään. Pienellä kalustolla aika usein saa tiivistetympää jälkeä kuin että rakentaisi usean valon setin. Kuvassa on toki myös vallitsevaa valoa ja katuvalot piirtävätkin sekä Letukan, että pakoputkesta puskevan uhkaavan savun hienosti esiin. Kuvan sommittelu on mainio. Tielle ja auton takaosalle on annettu reilusti tilaa ja bändi on yllättävä lähellä kuvan oikeaa reunaa. Nykypäivänä bändi yritettäisiin saada mahdollisimman isolla ja keskelle kantta. Tai todennäköisesti levy-yhtiö ainakin haluaisi niin. Kannen typografia on Hurriganesin tyyliin sopivan amerikkaa. Neonvalo-pastissi yhdessä Cadillacin kanssa vie fiiliksen väkisinkin Hurriganesin musiikin viitoittamaan länteen. Remu halusi isoa fiilistä ja sitä tässä kannessa kyllä on.

Kannesta tulee muuten väkisinkin mieleen eräs uudemman aallon suomalainen rock-trio, joka on varmasti ottanut vaikutteensa Hurriganesilta ja laulavatkin vielä takapenkistä!