If you jpg my pdf I will cmyk your fogra.

No niin. Huumori on ehtymätön luonnonvara, joten päätin tehdä itseäni huvittaakseni sarjan graafikoille suunnattuja t-paitoja. Ylläoleva lause on toimistollamme kaikkien huonojen graafikkojuttujen lomassa keksitty tokaisu. Lauseessahan ei ole tolkun hiventäkään, mutta graafikkohuumori kuten varmasti kaikki muukin ammattihuumori on hyvin sisäänpäin lämpiävää ja omituista.

Paria paitaa pitänee hieman selittää, jotta idea aukenee. Black Parkanon takana on tutkimus Parkanon synkkyydestä. Kunnassa nimittäin tapahtuu eniten ennenaikaisia kuolemia koko maassa, joten päätin joskus kevättalvella väsätä Parkanosta blackmetal-logon. Nyt tuli oiva tilaisuus käyttää tuota logoa johonkin oikeaan. Bläkkis Mamba grafiikka lähti työkaverin ajatuksesta soittaa Mamban biisejä bläky-versioina. Tein sitten Parkano-logon kanssa samaan syssyyn bläkkis Mambankin. Hihittelin itsekseni ajatukselle, että menen seuraavalle Pakkahuoneen heavykeikalle kuvaamaan tuo bläkkis Mamba-paita päällä :)

Duunipaita-kauppaan astut tästä.

Vastaa

*