Uusi linssi ja Räikkärock

Canon 70-200/2.8L IS USM

Päädyin Räikkärockiin kuvaamaan nopeahkolla aikataululla ja vähän sattumalta. Samasta syystä en kerennyt kuvaamaan kaikkia bändejä vaan ainoastaan kolme viimeistä. Anna Abreu, Dear Victims ja Yö osuivat tulilinjalle kun vihdoin pääsin pelimestoille uuden (mutta käytetyn) objektiivin kanssa. Kaupantekotoimenpiteet myös myöhästyttivät aikataulua, mutta pääsipähän samantien testaamaan uutukaista vempelettä tositoimissa. Kyseessä siis on Canon 70-200/2.8 L IS USM. Ulkoisesti objektiivi on kulunut, mutta linssit ja sisukset ovat timmissä kunnossa. Objektiivit ovat nimittäin ikuisia ellei niitä tiputa tai naarmuta linssejä. Tyrkkäsin nokalle välittömästi Hoyan UV-filtterin suojaamaan etummaista linssiä.

Tämä oli ensimmäinen Räikkärock-visiittini vaikka festari järjestettiin naapurikunnassa nyt jo 28. kerran. Osuin paikalle kun Herra Ylppö ja Ihmiset olivat lopettaneet. Tämä oli jo kolmas kerta kun tänä kesänä missasin bändin kuvaamisen. Aitoossa ei ollut kameraa mukana (erhe), Tammerfestissa aikataulut eivät sopineet ja nytkin linssibinsneksien vuoksi en ennättänyt ajoissa paikalle. Noh, ehkä vielä joskus. Hyvää kuvaa tosin olisi varmasti tullut, sillä Ylppö kuulemma hajotti kukkalaatikon päähänsä ja sekoili tapansa mukaan yleisön seassa. Sen sijaan kerkesin varsin hyvin kuvaamaan Jussi Seljaksen kuminpolttoshowta ja KISS-coverorkesteri Dear Victimsia, joka veivasi teltassa päälavan bändien välillä. Pääsin siten vähän tunnustelemaan uuden linssin toimintaa ennen päälavan bändejä. Päätin nimittäin että en käytä muuta linssiä kuvaamiseen tällä kertaa.

Anna Abreu oli ensimmäinen päälavan artisti johon pääsin uutta vempelettä testaamaan. Kuvasin alkupuolen keikasta yleisön seasta, jotta saisin kuviin sommiteltua Annan kanssa yleisöäkin. Minua kovasti huvitti muutaman teinipojan ryhmä lähes eturivissä ja etenkin poikien In Flames-paidat :) Päivänvalolla lavan valot menivät aavistuksen hukkaan ja Annan pituus tai oikestaan lyhyys hankaloitti yleisön seasta tähtäilyä, mutta pääasiassa Annasta tuli hyvää kuvamateriaalia. Keikan puolivälin jälkeen kiersin lavan etukulmalle paineaidan ja lavan väliin, josta napsin enemmän lähikuvia.

Yö on orkesteri, jonka kuvaamista en varsinaisesti ikinä ole odottanut. Näin bändin viime vuonna Aitoossa, mutta silloinkaan en kokenut suurta ahaa-elämystä, mutta kuvasaldo Räikän keikalta kuitenkin osoittaa, että kyseessä ei ole niin tylsä livebändi kun odotin. Tällä kertaa menin ensin lavan eteen kuvaamaan ja vasta loppukeikasta napsin kuvia yleisön seasta. Mukava huomio oli se, että lavan takaa pääsin kuvaamaan rumpali Ari Toikan toimintaa patterinsa takana. Harvinaista herkkua! Tosin olisi varmaan pitänyt kivuta lavalle, että olisin saanut kuvia suoraan sivusta. Yön keikan kuvista huomasin, että pitkä polttoväli ja suuri aukko aiheuttavat omat ongelmansa tarkentamiseen, mutta kun tämä linssi osuu kohdilleen niin se todellakin osuu! Muutama kuva oli 100% koossa niin tarkkoja, että unsharp maskin käyttö oli täysin harkinnan varaista eikä missään nimessä pakollista.

Rantajätkät ry:n järjestämä Räikkärock on oikein kotoisa festivaali ja otan sen varmasti ensi vuonnakin ohjelmistoon, jos vaan millään pääsen.  Kuvat Räikkärockista löytyy tutusti Popgraphystä.

Vastaa

*