Palavaa iskelmää

Vellu, Markus ja Jami

Olin Palavan matkassa parin keikan turneella Tampereella Amarillossa ja Jämsässä Iskelmä Himos-festivaaleilla. Hyppäsin bändin kelkkaan hyvissä ajoin ennen Tampereen vetoa ja kävin fiilistelemässä tunnelmia hotellilla, jossa pojat olivat majoittuneina. Amarillon veto oli hyvää lämmittelyä sekä minulle että bändille seuraavan päivän suurempaa keikkaa ajatellen. Amarillo on kuvaajalle haastava, koska keikolla on harvoin käytössä koko valoarsenaalia vaan kuten viime vuonnakin lavan sivuilla oli ainoastaan yhdet spotit. Tästä aiheutuu se, että reunimmaiset lavallaolijat varjostavat lavan keskustan ja itse palavat kuvissa naamasta puhki. Keikan kuvaaminen olikin taiteilua ajoituksen kanssa. Piti onnistua laukomaan kuvia juuri oikealla hetkellä kun bändi oli valojen suhteen optimaalisissa asemissa. On sanomatta selvää, että sellaisia hetkiä ei ollut paljoa. Olin koko kuvasetistä edes jotenkin tyytyväinen yhteen kuvaan ja se on tuossa yläpuolella esillä. Keikalla ei ollut valtaisaa yleisöä, mutta ne jotka olivat saapuneet paikalle olivat sitäkin innokkaampia. Hauskana anekdoottina on kerrottava, että keikka ei alkanut ennenkuin futispeli oli loppunut. Näytti kohtuullisen koomiselta kun bändi seisoo lavan vieressä seuraamassa rankkarikisaa ja fanit odottivat innokkaina lavan edustalla :)

Seuraavana aamuna startattiin kohti Jämsää ja Iskelmä Himosta. Pysähdys Patalahdessa, jossa virvokkeiden tankkaus iltaa varten, kamojen roudaus Himos Areenan lavalle ja suunta kohti Himoksen huippua mökille. Iltapäivä soundcheckiin asti vietettiin leppoisissa tunnelmissa mökin terassilla ja jännitettiin muutaman fanin kanssa Iskelmäradion listasijoitusta. Poikien tehdessä checkiä tarkistelin kuvakulmia- ja paikkoja iltaa varten. Himos Areenalla on parvi, josta ajattelin laukoa muutaman kuvan, koska uudet kuvakulmat ovat aina tervetulleita. Ilta vetoon asti meni nauraessa itseni tärviölle. Jos Paula Koivuniemi on esiintynyt Apulannan kanssa ja Katri Helena Negativen kanssa niin kyllä Charles Plogmanin pitäisi vetää Immortalin kanssa… Itse keikka alkoi mukavasti kymmenen aikoihin. Yleisöä ei ollut tungokseksi asti, mutta kourallinen faneja oli tullut lavan eteen kun muu kansa oli turvallisesti pöydissä istumassa. Kuvauksen kannalta tämä oli ihan ok, koska pääsin helposti liikkumaan eikä kukaan juurikaan ollut edessä. Bändin kannalta tietysti olisi ollut toivottavaa, että porukka olis tullut rohkeammin lavan eteen. Samasta syystä ei parvekkeelta otetut kuvat oikein toimineet, koska lavan edusta oli liian autio. Himos Areenalla oli hyvät valot ja Palavan taustalakana ja sermit toimivat enemmäm kuin hyvin. Bändikin oli paremmassa vireessä kuin edellisen päivän Amarillon keikalla, joten hyvää kuvamateriaalia kertyi huimasti.

iskelmäprinssi Mikko Siltala

Keikan jälkeen törmäsin Mikko Siltalaan, jonka oli tarkoitus esiintyä Palavan jälkeen. Mikko on vanha tuttuni ja hän pyysikin, että ottaisin hänen uudesta bändistään keikkakuvat. Varoitin toki, että kuvaustyylini on melko rock iskelmäartistille, mutta sitä kuulemma nimenomaan kaivattaisiinkin. Otin siis haasteen vastaan tehdä iskelmästä rockia ja Mikko tekikin hommasta melko helpon ilveillessään kameralle. Täräyttelin muutaman biisin ajan kuvia ja päätin, että nyt on vihdoin aika sopulin aivastaa. Ilta päättyi mukavasti aamuöiseen saunomiseen ja sohvalle nukahtamiseen.

Yksi Palavan kuvista päätyi muuten kuvittamaan Ilta-Sanomien viihdeuutisten juttua. Palavan ja Mikko Siltalan kuvat Popgraphyssä.

Vastaa

*