Uusi linssi ja Räikkärock

Canon 70-200/2.8L IS USM

Päädyin Räikkärockiin kuvaamaan nopeahkolla aikataululla ja vähän sattumalta. Samasta syystä en kerennyt kuvaamaan kaikkia bändejä vaan ainoastaan kolme viimeistä. Anna Abreu, Dear Victims ja Yö osuivat tulilinjalle kun vihdoin pääsin pelimestoille uuden (mutta käytetyn) objektiivin kanssa. Kaupantekotoimenpiteet myös myöhästyttivät aikataulua, mutta pääsipähän samantien testaamaan uutukaista vempelettä tositoimissa. Kyseessä siis on Canon 70-200/2.8 L IS USM. Ulkoisesti objektiivi on kulunut, mutta linssit ja sisukset ovat timmissä kunnossa. Objektiivit ovat nimittäin ikuisia ellei niitä tiputa tai naarmuta linssejä. Tyrkkäsin nokalle välittömästi Hoyan UV-filtterin suojaamaan etummaista linssiä.

Tämä oli ensimmäinen Räikkärock-visiittini vaikka festari järjestettiin naapurikunnassa nyt jo 28. kerran. Osuin paikalle kun Herra Ylppö ja Ihmiset olivat lopettaneet. Tämä oli jo kolmas kerta kun tänä kesänä missasin bändin kuvaamisen. Aitoossa ei ollut kameraa mukana (erhe), Tammerfestissa aikataulut eivät sopineet ja nytkin linssibinsneksien vuoksi en ennättänyt ajoissa paikalle. Noh, ehkä vielä joskus. Hyvää kuvaa tosin olisi varmasti tullut, sillä Ylppö kuulemma hajotti kukkalaatikon päähänsä ja sekoili tapansa mukaan yleisön seassa. Sen sijaan kerkesin varsin hyvin kuvaamaan Jussi Seljaksen kuminpolttoshowta ja KISS-coverorkesteri Dear Victimsia, joka veivasi teltassa päälavan bändien välillä. Pääsin siten vähän tunnustelemaan uuden linssin toimintaa ennen päälavan bändejä. Päätin nimittäin että en käytä muuta linssiä kuvaamiseen tällä kertaa.

Anna Abreu oli ensimmäinen päälavan artisti johon pääsin uutta vempelettä testaamaan. Kuvasin alkupuolen keikasta yleisön seasta, jotta saisin kuviin sommiteltua Annan kanssa yleisöäkin. Minua kovasti huvitti muutaman teinipojan ryhmä lähes eturivissä ja etenkin poikien In Flames-paidat 🙂 Päivänvalolla lavan valot menivät aavistuksen hukkaan ja Annan pituus tai oikestaan lyhyys hankaloitti yleisön seasta tähtäilyä, mutta pääasiassa Annasta tuli hyvää kuvamateriaalia. Keikan puolivälin jälkeen kiersin lavan etukulmalle paineaidan ja lavan väliin, josta napsin enemmän lähikuvia.

Yö on orkesteri, jonka kuvaamista en varsinaisesti ikinä ole odottanut. Näin bändin viime vuonna Aitoossa, mutta silloinkaan en kokenut suurta ahaa-elämystä, mutta kuvasaldo Räikän keikalta kuitenkin osoittaa, että kyseessä ei ole niin tylsä livebändi kun odotin. Tällä kertaa menin ensin lavan eteen kuvaamaan ja vasta loppukeikasta napsin kuvia yleisön seasta. Mukava huomio oli se, että lavan takaa pääsin kuvaamaan rumpali Ari Toikan toimintaa patterinsa takana. Harvinaista herkkua! Tosin olisi varmaan pitänyt kivuta lavalle, että olisin saanut kuvia suoraan sivusta. Yön keikan kuvista huomasin, että pitkä polttoväli ja suuri aukko aiheuttavat omat ongelmansa tarkentamiseen, mutta kun tämä linssi osuu kohdilleen niin se todellakin osuu! Muutama kuva oli 100% koossa niin tarkkoja, että unsharp maskin käyttö oli täysin harkinnan varaista eikä missään nimessä pakollista.

Rantajätkät ry:n järjestämä Räikkärock on oikein kotoisa festivaali ja otan sen varmasti ensi vuonnakin ohjelmistoon, jos vaan millään pääsen.  Kuvat Räikkärockista löytyy tutusti Popgraphystä.

Aitoo

Piipahdin tänäkin vuonna Aitoon Kirkastusjuhlilla ja jälleen ilman kameraa, joka harmitti ihan yhtä paljon kuin viime vuonnakin. Syytän hellettä, joka on pehmentänyt graafikko/kuvaajan pään. Mukana sentään oli pokkari, jolla räpsin muutaman kuvan ja iPhone, jolla räpsin sitäkin enemmän.

Rakkaus on ruma sana | kaipuu soi kauniimpana

Tää on mun lato!

Palavaa iskelmää

Vellu, Markus ja Jami

Olin Palavan matkassa parin keikan turneella Tampereella Amarillossa ja Jämsässä Iskelmä Himos-festivaaleilla. Hyppäsin bändin kelkkaan hyvissä ajoin ennen Tampereen vetoa ja kävin fiilistelemässä tunnelmia hotellilla, jossa pojat olivat majoittuneina. Amarillon veto oli hyvää lämmittelyä sekä minulle että bändille seuraavan päivän suurempaa keikkaa ajatellen. Amarillo on kuvaajalle haastava, koska keikolla on harvoin käytössä koko valoarsenaalia vaan kuten viime vuonnakin lavan sivuilla oli ainoastaan yhdet spotit. Tästä aiheutuu se, että reunimmaiset lavallaolijat varjostavat lavan keskustan ja itse palavat kuvissa naamasta puhki. Keikan kuvaaminen olikin taiteilua ajoituksen kanssa. Piti onnistua laukomaan kuvia juuri oikealla hetkellä kun bändi oli valojen suhteen optimaalisissa asemissa. On sanomatta selvää, että sellaisia hetkiä ei ollut paljoa. Olin koko kuvasetistä edes jotenkin tyytyväinen yhteen kuvaan ja se on tuossa yläpuolella esillä. Keikalla ei ollut valtaisaa yleisöä, mutta ne jotka olivat saapuneet paikalle olivat sitäkin innokkaampia. Hauskana anekdoottina on kerrottava, että keikka ei alkanut ennenkuin futispeli oli loppunut. Näytti kohtuullisen koomiselta kun bändi seisoo lavan vieressä seuraamassa rankkarikisaa ja fanit odottivat innokkaina lavan edustalla 🙂

Seuraavana aamuna startattiin kohti Jämsää ja Iskelmä Himosta. Pysähdys Patalahdessa, jossa virvokkeiden tankkaus iltaa varten, kamojen roudaus Himos Areenan lavalle ja suunta kohti Himoksen huippua mökille. Iltapäivä soundcheckiin asti vietettiin leppoisissa tunnelmissa mökin terassilla ja jännitettiin muutaman fanin kanssa Iskelmäradion listasijoitusta. Poikien tehdessä checkiä tarkistelin kuvakulmia- ja paikkoja iltaa varten. Himos Areenalla on parvi, josta ajattelin laukoa muutaman kuvan, koska uudet kuvakulmat ovat aina tervetulleita. Ilta vetoon asti meni nauraessa itseni tärviölle. Jos Paula Koivuniemi on esiintynyt Apulannan kanssa ja Katri Helena Negativen kanssa niin kyllä Charles Plogmanin pitäisi vetää Immortalin kanssa… Itse keikka alkoi mukavasti kymmenen aikoihin. Yleisöä ei ollut tungokseksi asti, mutta kourallinen faneja oli tullut lavan eteen kun muu kansa oli turvallisesti pöydissä istumassa. Kuvauksen kannalta tämä oli ihan ok, koska pääsin helposti liikkumaan eikä kukaan juurikaan ollut edessä. Bändin kannalta tietysti olisi ollut toivottavaa, että porukka olis tullut rohkeammin lavan eteen. Samasta syystä ei parvekkeelta otetut kuvat oikein toimineet, koska lavan edusta oli liian autio. Himos Areenalla oli hyvät valot ja Palavan taustalakana ja sermit toimivat enemmäm kuin hyvin. Bändikin oli paremmassa vireessä kuin edellisen päivän Amarillon keikalla, joten hyvää kuvamateriaalia kertyi huimasti.

iskelmäprinssi Mikko Siltala

Keikan jälkeen törmäsin Mikko Siltalaan, jonka oli tarkoitus esiintyä Palavan jälkeen. Mikko on vanha tuttuni ja hän pyysikin, että ottaisin hänen uudesta bändistään keikkakuvat. Varoitin toki, että kuvaustyylini on melko rock iskelmäartistille, mutta sitä kuulemma nimenomaan kaivattaisiinkin. Otin siis haasteen vastaan tehdä iskelmästä rockia ja Mikko tekikin hommasta melko helpon ilveillessään kameralle. Täräyttelin muutaman biisin ajan kuvia ja päätin, että nyt on vihdoin aika sopulin aivastaa. Ilta päättyi mukavasti aamuöiseen saunomiseen ja sohvalle nukahtamiseen.

Yksi Palavan kuvista päätyi muuten kuvittamaan Ilta-Sanomien viihdeuutisten juttua. Palavan ja Mikko Siltalan kuvat Popgraphyssä.

Musta pizzaperjantai

Kuten ehkä olette aiemmin huomanneet niin kiinnitän huomiota kaupassa valtavirrasta poikkeaviin ja erityisesti mustiin pakkauksiin. Tälläkin kertaa pakastelaarilla osui silmiin uusi Grandiosa pizzapakkaus, joka erottui mustuudellaan kirjavasta pakkausmerestä. Laatikko on mielestäni ihan hyvä irtiotto muusta massasta, mutta pientä yliyrittämisen makua on. Käsinpiirretyllä typografialla on haettu rentoutta ja nuorekkuutta, mutta sitä ei ole hiottu loppuun asti. Hutaistenpiirretyn näköistä on yhtä vaikea tehdä kuin saada hiukset tarkoituksella näyttämään siltä kun olisi juuri herännyt. Suunta on siis hyvä, mutta design jää kolmanneksen pääteasemalta.

Itse tuotteelle minulla ei ollut mitään odotuksia, koska se on… no pakastepizza. Lätty osoittautui ihan passeliksi kunhan sen ensin tuunasi Poppamiehen Vampyreella.  Ruokablogaajille heitän haasteen testata tämä eines. Miten on Hanna ja Jani, miltä maistuu?

Sauna Open Air 2010 lauantai

Bassotaiteilija Kangasmäki kerran ja rumputaiteilija Velin kaksi kertaa.

Keliltään epävakaisen lauantain aloitti Suburban Tribe. Olin vähällä jättää Subbarit kuvaamatta ja saapua vasta myöhemmin, mutta näin jälkikäteen olisi harmittanut suunnattomasti sekä kuvauksen että musiikin kannalta. Ville Tuomi tervehti kuvaajat roiskimalla oluenjämät pullosta lähimpien kuvaajien päälle. Tosin tämä taisi olla työtapaturma eikä niinkään tahallinen veto. No eipä siinä, Villelle kiitos, koska sain tempauksesta erittäin hienon kuvan 🙂 Keikan aikana pilkahteli jopa aurinko ja totesin kuvaajakolleegoille Subbareiden olevan mitä mainioin festariorkesteri. Pikkulavan ensimmäisenä bändinä oli Doom Unit. Muutamaan kertaan bändin kuvanneena tiesin mitä odottaa, joten ehkä olisi pitänyt lähteä liikenteeseen vahvemmalla kokeellisella otteella. Grave Diggerin astuessa lavalle alkoi myös sade. Tosin olin jälleen ainoastaan tyytyväinen sateesta kun näin saksalaisten kosketinsoittajan. Noin muuten teutoonit olivat melko perussankariheavyorkesteri.

Peer Güntin Timo Nikillä oli keikan alkaessa suuria ongelmia kitaransa langattoman lähettimen kanssa ja se tietysti vaikutti myös alkukeikan rentouteen. Uskoisin, että Güntista saisi klubiolosuhteissa roheempaa matskua kuin päivänvalolla festareilla. Lavalle tuutattu runsas savu onneksi vähän pelasti ja sain taustoista kohtuullisen kivoja. Savu yhdistettynä tuulessa liehuvaan tukkaan sai aikaan päässäni kuvan tundralla vaeltavasta miehestä ja käsittelin kuvat tietoisesti kylmiksi lähes pakkasen puremiksi. Stam1nasta tiesin etukäteen, että Kaikalla on uusi kustomibasso ja että siitä pitää ehdottomasti saada kuva. Parastahan tässä oli se, että muu bändi ei tiennyt muuta kuin että uusi basso on tulossa. Olisin halunnut olla näkemässä Kaken naaman kun Kaikka on esitellyt uuden soittimensa 🙂 Stam1naa oli lavan korkeudesta johtuen hankalaa kuvata ja siksi odottelenkin Tammerfestin Stam1na-keikkaa innolla. Poisonblackin keikasta edelliseltä vuodelta ei jäänyt oikein mitään mieleen eikä juuri hyvää kuvamateriaaliakaan. Tänä vuonna bändi oli pikkulavalla ja ehkä pienemmät puitteet ovat suotuisammat bändille, koska kuvauskin tuntui sujuvan paremmin. Ne pari kertaa kun olen Amorphista kuvannut ei ole tarvinnut pohtia mahtaako tulla hyviä tilanteita. Tomi Joutsen on sekä mahtava laulaja että loistava esiintyjä. Rastojen heittelystä toki saa näyttäviä kuvia, mutta Joutsenella on paljon muutakin annettavaa hyville kuville. Kuvissa oli sateen lisäksi jotenkin syvä fiilis, joten käsittelin kuvat sillä ajatuksella, että bändi esiintyisi veden alla valon siivilöityessä pinnalta syvyyksiin. Lavan trussirakenteet luovat tunnelman uponneesta militantista rakenteesta ja Joutsenen kustomina tehty mikki tukee tarinaa.

Päivän ja koko festivaalin pommin pudotti Hail!. Keikka oli kuvaajaurani ainoa, jossa olen tuntenut jonkinlaista fanipoika fiilistä. Sepultura on ollut suosikkibändien listalla teini-iästä lähtien ja Andreas Kisserin kuvaaminen oli osaltani yhtä hymyä. Joskin oli koko loppukeikkakin ensimmäisen kolmen biisin jälkeen jotka kuvata sai. Bändi pyyhki lattiaa kaikilla muilla viikonlopun orkestereilla. Siksipä olikin keikan päätyttyä aavistuksen pettymys siirtyä kuvaamaan Sonata Arcticaa vaikka show’ssa olikin pyroja ja pauketta.

Festarin koko kuvasetti on tarjolla Popgraphyssä.