Sauna Open Air 2010 torstai
|
Sauna Open Air järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa. Festarin ensimmäinen päivä oli sään puolesta mitä mainioin. Aurinko paistoi mikä ei tietysti Helsingin vampyyrien kannalta ollut otollisinta, mutta eivätpä toisaalta hävinneet savuna ilmaankaan. Koin festarin avanneen The 69 Eyesin kohdalla pienehkön pettymyksen, koska odotin edellisen klubikuvauksen jälkeen mielenkiintoista kuvattavaa, mutta en jotenkin onnistunut pääsemään fiilikseen. Ehkä vähäinen yleisömäärä juuri porttien auettua ei innostanut bändiä riehakkaampaan vetoon. Kuvasadosta tuli omilla standardeilla mitattuna perusmateriaalia ja ässäkuvat jäivät saamatta. Tämän bändin osalta killeriruutu jäi siis vielä odotuttamaan itseään. Päivän toisena orkestarina oli Insomnium. Tästä keikasta kuvauksellisesti jäi melko neutraali fiilis. Ei hyvä, muttei huonokaan. Ihan jees. Joskus sellaisiltakin keikoilta tulee hyviä ruutuja, mutta yleensä tuota perusmateriaalia. Steel Panther toi lohtua päivään parin tasapaksun aktin jälkeen. Bändi oli helppo kuvattava jo senkin vuoksi, että koko orkesterin olemassa olo perustuu poseeraamiseen ja älyttömältä näyttämiseen. Tietysti sen hulluttelun ytimen kaivaminen on kuvaajan tehtävä. Pintapuolisia kuvia on helpompi ottaa. Päivän yllättäjä minulle oli norjalainen Audrey Horne. En ollut kuullut bändistä saati sitten musiikkia. Minkäänlaisia odotuksia ei siis ollut. Laulaja osoittautui Halo tattoostudion Tompan ja Billy Talentin laulajan ristisiitokseksi. Ulkonäkö siis ensimmäiseltä ja ääni jälkimmäiseltä. Laulaja tarjoili hyviä kuvakulmia poseeraamalla auliisti lavan etureunassa. Yhdestä tällaisesta hetkestä sain kaiken irti tällä kuvalla ja tässä kuvaajakolleegani Tomi Palsan kuva kuinka kyseinen kuva otettiin. Illan pääakti eli KISS jäi osaltani kuvaamatta sillä arpa ei osunut kuvaaja-arvonnassa kohdalleni. Toisaalta en olisi voinut sopimuksen vuoksi edes laittaa kuvia näytille, joten harmitus ei ollut suuri. Alla silti yksi Hipstamatic/Swankolab-kuva. Festarin koko kuvasetti on tarjolla Popgraphyssä. |











