Kansicase: Armageddon Clock – Armageddon Macht Frei

Kiitos Piparnakkelin Pandaluolan päätin aloittaa sarjan postauksia, joissa kerron tekemieni levynkansien syntytarinoita. Jotenkin tuntuu siltä, että itse levyjen syntytarinoita on kyllä kerrottu, mutta harvemmin kansitaiteilijat avaavat ajatuksiaan muille.

Pidän näitä Armageddon Clockin vuonna 2007 julkaistun Armageddon Mach Frei -albumin kansia yhtenä onnistuneimmista kansiduuneistani. Levyn sisällöllisestä teemasta minulla ei ollut etukäteen juurikaan tietoa, mutta pyyntö oli tehdä jotain skenestä poikkeavaa kansiin. Hardcorepiireissä levynkansien kuvamaailma on melko samankaltaista, joten pyyntö oli hyvin ymmärrettävä. Tosin kun kyseessä on tällainen äärimmäinen ilmaisumuoto, niin kuvastokin on melko rajoitettua. Toteutin melko vapaasti omaa näkemystäni apokalyptisesta sodasta, jossa kaikki sotilaat ovat jo kuolleet ja taistelu jatkuu zombie-armeijoina. CD-bookletissa sotatarina etenee kronologisesti, kun taas vinyylissä pääpaino on puhtaasti voimakkaalla ja aggressiivisella visuaalisuudella. Kannessa ohjus syöksyy kaupunkiin, kun taas kuvituksissa keskitytään lähemmin tarkastelemaan taistelua. Bookletin viimeisellä aukeamalla ohjus osuu kohteeseensa taistelun keskelle. Painatuksessa pienet yksityiskohdat ovat hukkuneet, mutta kaikki sotilaat ovat luurankoja tai ainakin päät ovat pääkalloja. Kansien kuvitukset ovat hyvin monimutkaisia kuvamanipulaatioita toisen maailmansodan ja Vietnamin sodan kuvista. Kannen piirrosteema muuttuu sisäsivuilla kaavakuviksi luodeista ja aseista. Valkoiset piirrokset raikastavat vallitsevaa punaista väriä ja sitäpaitsi pidän piirroksen yhdistämisestä valokuviin tai valokuvamaisiin pintoihin.

Bändi piti kovasti tuosta verenpunaisesta pohjaväristä, eikä muutosehdotuksia yhtä lukuunottamatta ollut. Alunperin nimittäin suunnittelin salamamerkin kuvitteelliselle rykmentille, Blitzwaffe Armageddonille, mutta teksti merkissä myöhemmin vaihdettiin levyn nimeksi. Itseasiassa jos katsoo tarkasti niin tankin nokalla on vielä Blitzwaffen tunnus. Kannen kaupunkia en halua paljastaa, koska sillä ei varsinaisesti ole merkitystä, mutta takakannen pohjalla oleva kartta on Mongolian maaseutua. Ajattelin, että nimet olisivat riittävän outoja ja tukisivat synkkää tunnelmaa. Bändikuvan käsittelin kasvoja lukuunottamatta negatiiviksi, koska halusin myös tähän kuvaan outoa tunnelmaa tukemaan kokonaisuutta. Typografiaan valitsin fontiksi hajonneen stencilin tukemaan militanttia teemaa.

Tukekaa paikallisia punkbändejä ja käykäähän keikoilla: www.armageddonclock.com

Vastaa

*