Kansicase: Samuli Edelmann

Vuonna 2007 sain yhteydenoton silloisesta SonyBMG:stä. Kysymys kuului kiinnostaako minua tehdä kannet Samuli Edelmannin Vaiheet-levyn juhlajulkaisun kannet. Kyseessä oli uudelleenjulkaisu kymmenen vuotta aiemmin tulleesta albumista höystettynä 5.1  miksatulla dvd-audio versiolla. Pohjana oli nippu kuvia, joita oli käytetty alkuperäisissä kansissa eli kädet olivat melko vapaat uudelle designille. Jollen nyt väärin muista niin uuteen rohkeaan lähestymiseen kannustettiin. Itse kansi on remix alkuperäisestä, mutta tuo jo viitteitä mitä sisäsivuilla on luvassa. Henkilökuvat ovat Lauri Erkissonin Pariisissa kuvaamia mustavalkokuvia ja muun kuvituksen kasasin kuvapankeista. Kuvat ovat maisemia ja yksityiskohtia Pariisin metrosta ja kaduilta. Metroteemaan päädyin yhden Erikssonin ottaman kuvan innoittamana. Kuvassa Samuli poseeraa metron sisäänkäynnin luona. Kansien kuvallinen draamankaari lähtee syvältä metrotunneleista ja yksityiskohdista päätyen viimein maanpinnalle tunnelmalliselle kadulle. Höystin kannet raaputuksilla ja spraymaaliroiskauksilla ilmentääkseni julkaisun tuoreutta. Levyjen labelit tein vastavärisiksi, cd:n kelta-mustaksi ja dvd:n musta-keltaiseksi.

Myöhemmin samana vuonna aloitin Samulin Virsiä-trilogian suunnittelun. Levysarja suunniteltiin julkaistavaksi seuraavan kolmen vuoden aikana eli vuosi per levy. Sarjaa kuvailtiin minulle sanoin: erilaiset ja uudet sovitukset perinteisistä virsistä, Johnny Cash ja American Recordings. Kuvat tähän projektiin otti Jouko Lehtola levyt äänittäneen Paul ”Pappa” Jyrälän kuvaa lukuunottamatta. Tuon kuvan otti palkittu lehtikuvaaja Hannes Heikura äänityssessioissa. Kuva on siinä mielessä vahvan symbolinen, että Pappa Jyrälä ehti kuolla ennekuin ensimmäinen levy julkaisiin. Kuvassa Jyrälä on selin kameraan ja kävelee pitkin kirkon käytävää kohti aukiolevaa ovea ja sieltä tulvivaa valoa. Kansissa tein linjauksen, että kaikki Samulin henkilökuvat ovat mustavalkoisia ja yksityiskohtakuvat kirkosta ovat korostetun värikkäitä. Kontrasti toimii mielestäni mainiosti kun vihkosen ottaa käteensä ja mustavalkean hillityn kannen avattuaan sisus onkin liiotellun värikylläinen.

Koska tähän levysarjaan ei vihkosiin painettu sanoja, korvasin ne typografisilla ryppäillä, joissa on niputettuna parin kolmen virren numero ja kansanomainen nimi. Sekoitin noihin kasoihin vanhan ja käsintehdyn näköistä fraktuuraa sekä Trajania, joka on hillityn arvokas kirjasin. Trajanilla on myös ladottu Samulin nimi kaikissa trilogian kansissa. Kahdessa ensimmäisessä albumissa on Samuli kansikuvassa, mutta kolmanteen haettiin jo levyn lisänimen, Maa on niin kaunis, vuoksi maisemaa kanteen. Löysin arkistoistani järveltäpäin kuvatun kuvan Sastamalan vanhasta keskiaikaisesta kirkosta. Kuva on jo kuvattaessa tarkoituksella rajattu niin, että taivas saa melkein koko kuvapinnan itselleen. Jotenkin tuo taivaan suuruus verrattuna pikkuruiseen kirkkoon saa entistäkin suuremman merkityksen juuri tämän albumin kannessa.

Sekä Vaiheet että Virsiä-trilogia olivat molemmat mielenkiintoisia projekteja. Keskenään erilaisia, mutta samaa niissä oli ennakkoluuloton lähestyminen aiheeseen.  Shakespearen sonetteja yhdistettynä raaputustageihin ja virsiä yhdistettynä moderniin kuvailmaisuun. Toivottavasti tällaisia projekteja tulee vielä lisää.

Wenlock ja Mandeville

Lontoon 2012 olympialaisten maskotit ovat Wenlock ja Mandeville. Olen hieman hämmentynyt näistä otuksista, mutta en nyt pitäisi näitä täydellisenä epäonnistumisena, kuten jotkut ovat sanoneet. Parivaljakko on ainakin erilainen edellisiin kolleegoihinsa verrattuna ja parempi kuin kisojen virallinen tunnus. Toisaalta Lontoo ei ainakaan anna kuvaa suvaitsemattomasta kaupungista rohkealla designillä ja onhan tarinassa tuo sateenkaaren tuoma lisävivahde 🙂

Negative + The Winyls + Flinch

Jonne ja innokas yleisö

Tälle keikalle innokkaimmat eturivin mimmit olivat jonottaneet Pakkahuoneen ulkopuolella 27 tuntia. Se on melko paljon siihen nähden että tuolloin ei ollut todellakaan lämmin keli. Tapahtuman ikäprofiili oli jakautunut teineistä keski-ikäisiin, joten voi kai sanoa, että pääosin Negativea katsomaan tullut yleisö on  hyvin heterogeenistä. Julkkisbongauksen kohteeksi joutuivat Pate Mustajärvi ja Asko Kallonen. Jälkimmäinen oli tullut varmasti tarkistamaan talliinsa siirtyneen bändin livekunnon. Illan kuitenkin avasi nuorin Liimatainen yhtyeineen eli Flinch. Tällaiset nuorten miesten rock-orkesterit ovat mukavaa kuvattavaa. Jannut näyttävät juuri siltä miltä pitääkin eli rokkenrollilta, he juoksentelevat ympäri lavaa kuin sähköjänikset ja aina välillä pysähtyvät poseeraamaan dramaattisesti mikkiständin kanssa. Sopivasti actionia, että saa vauhdikkaita kuvia ja sopivasti paikallaan postailua.

Oikeastaan kaikki illan bändit putoavat tähän kategoriaan, mutta vaikka Negative on Negative, niin illan pommin minulle pudotti The Winyls niin musiikillisesti kuin kuvauksellisestikin. Bändin monokromaattiset asut toivat mieleen Kellopeli appelsiinin ja musiikki oli jännittävä yhdistelmä The Valkyriansia, The Hivesiä ja ehkä jopa The Arkia. Soppa oli täydellinen kun solistikin oli lavakarismaltaan Howlin Pelle Ahlmqvistin ja Liam Gallagherin äpärälapsi. Jo kolmen ensimmäisen biisin aikana pohdin kuvatessani, että äänite täytyy ensi tilassa hankkia. Tälläkin keikalla oli catwalkin pätkä kuten Kamelotin keikalla, mutta tämä oli muun lavan kanssa yhtä korkea ja se oli huomattavasti lähempänä paineaitaa, joten liikkuminen sen ohitse oli hieman hankalaa. The Winylsin laulaja käytti catwalkia hyväkseen ja kävi aivan lavan reunalla fiilistelemässä yleisöä. Harmittelin kolmen biisin rajoitusta, mutta onneksi se riitti muutamaan hyvää kuvaan. Tammerfestissä onneksi näen tämän bändin uudelleen, mutta harmikseni en klubiolosuhteissa vaan ulkolavalla. Keikan jälkeen kiittelin laulajaa kaikin puolin hyvästä keikasta ja hän vaikutti varauksettoman iloiselta palautteestani.  Negativea odotellessani latailinkin iTunesista iPhoneen uutukaisen The Winyls äänitteen, jotta kotimatkalla olisi uutta hyvää kuuneltavaa. Kyllä uusi mobiiliteknologia on sitten hienoa 🙂

Ennen Negativea juttelin bändille valot suunnitelleen Mika Yli-jyrän kanssa. Hän on yksi maamme parhaimmista valosuunnittelijoista eikä hänen suunnittelemissaan valoissa tarvitse valokuvaajankaan tuskailla tuleeko tarpeeksi valoa kasvoihin vai ei. Samalla kuulin että kannattaa olla kärppänä keikan keskivaiheilla kun lavalle tulee Jonnen kanssa duetoimaan Katri-Helena. Niin siis tällä kertaa minulla oli, harvinaista kyllä,  kuvauslupa koko keikalle eikä tarvinnut paahtaa kolmessa biisissä kuvamatskuja kasaan. Koko keikan kuvaaminen kyllä tuotti tulosta sillä sen verran hyviä ruutuja mukaan mahtui. Bändistä huomaa, että keikkoja on tehty paljon ja esiintymisrutiinia on. Yritin metsästää jälleen Jonnesta vedenpurskautuskuvaa, mutta en siinä onnistunut. Sen sijaan muutaman muun mainion actionkuvan sain. Koko keikan kuvaaminen käy ihan hyvin urheilusta sillä olin aivan hiessä kaikesta kyyristelystä ja ihmeellisissä asennoissa jumittamisesta. Polvetikin kärsivät hieman kun yritin päästä edes jotenkin siedettävään asentoon kuvatakseni Jonnen ja Katri-Helenan duettoa catwalkin päästä nojaten samalla paineaitaan. Luova työ vaatii hieman kärsimystä, jotta pääsee hyvään lopputulokseen.

Kuvat illan bändeistä Popgraphyssä.

Kamelot

Roy Khan ja yleisö

Kamelotin keikasta on jo hyvä tovi ja pääsen vasta nyt jakamaan kanssanne tämänkin keikkakokemuksen. Kamelotilla oli kiertueellaan kaksi pohjoismaalaista lämppäribändiä, nimittäin tanskalainen Amarathe ja norjalais-saksalainen Leaves´ Eyes. Myöhästyin biisin verran Amaranthen keikan alusta, mutta onneksi kaksi biisiä riitti muutaman hyvän ruudun saamiseksi. Hommaa helpotti se, että olin ainoa kuvaaja ja pystyin liikkumaan esteettä turva-alueella. Bändissä oli kolme laulajaa, kaksi jannua ja yksi mimmi. Harvinainen kokoonpano sinänsä, mutta tämän johdosta lavanreunus oli kokoajan täynnä porukkaa ja kuvattavaa riitti. Toisena lämppärinä oli Leaves´ Eyes jonka nimi juontuu laulaja Liv Kristinestä. Bändiä ei voi olla vertaamatta Tarja Turusen aikaiseen Nightwishiin. Sen verran voimakas tuo Liv Kristinen oopperamainen laulu ja teatraalinen lavapresenssi on. Tähän kun vielä lisätään Alexander Krullin murina niin yhteys on ilmiselvä. Noh ehkäpä juuri näistä syistä bändiä oli kiva kuvata koska visuaalista silmäkarkkia oli tarjolla. Perinteiset nurinat valoista tietysti tähän kohtaan, mutta siitä huolimatta tästäkin keikasta jäi päälimmäiseksi hyvä fiilis. Tätäkin bändiä sain kuvata ihan itsekseni. Päättelin, että kolleegat olivat käyneet jo Helsingissä ampumassa kuvat. Hyvä sinänsä, enemmän tilaa minulle 🙂

Kamelotin astelessa estradille lavalla oli lämppäribändejä enemmän tilaa ja avaruutta. Koko illan lavan edessä oli ollut pieni catwalkin pätkä, mutta kumpikaan lämppäribändeistä ei sitä käyttänyt. Pohdin itsekseni, että heitä oli kenties kielletty käyttämästä sitä, jotta pääaktin teho ei vähene. Minulla oli ennen tätä yksi kokemus Kamelotin kuvaamisesta edellis vuoden Sauna Open Airista. Tiesin, että laulaja Roy Khan viettää paljon aikaa lavan etureunalla kyyristellen ja olinkin hyvin tyytyväinen catwalkista. Se nimittäin tiesi sitä, että laulaja olisi hyvin läheltä kuvattavissa ja vieläpä yleisön kanssa. Keikan edetessä miinuspuoleksi osoittautui mikäpäs muu kuin valaistus. Catwalkille tuli hyvin vähän etuvaloa ja melkeimpä ainoa valaistus tuli  alhaalta raiserin verkkokannen läpi. Sekin tietty oli vihreää ja punaista led-valoa. Olosuhteet siis olivat yhtäältä erittäin mainiot ja toisaalta erittäin surkeat. Catwalkin ja paineaidan välissä ei ollut kovinkaan paljoa tilaa, mutta onneksi meitä oli vain kolme kuvaajaa, joten kaikki pääsivät hyviin paikkoihin kuvaamaan. Roy Khan on kuvauksellinen esiintyjä ja hän varastaa huomion kaikilta muilta lavalla olevilta. Onneksi kitaristit kävivät myös pyörähtämässä ulokkeella ja heitäkin pääsi kuvaamaan.

Kaiken kaikkiaan reissusta jäi kuvauksen kannalta kiva fiilis ja taskuun muutama hyvä ruutu sinfonista metallia. Kuvat Popgraphyssä.

Destructshirt: Twins

Sain pitkästä aikaa valmiiksi yhden uuden kuvituksen paitakauppaan myyntiin. Mystisyyttä huokuva Twins lähti erään toisen projektin sivutuotteena ja sain hyvän paikan paitasarjastani. Minulla on muutaman paidan käsittävä zombie-sarja suunnitteilla, mutta ensin tulee todennäköisesti jotain pantteriaiheista. Käykäähän kaupoilla!

Inspiraatio: Agence Eureka

Agence Eureka on ranskalainen blogi, johon on kerätty skannattuja vintage etikettejä, kiiltokuvia, pelikortteja, kirjansivuja, ihan mitä vaan mikä skanneriin mahtuu. Kuvat ovat pääosin skannattu reippaassa koossa, joten niistä voi tarvittaessa askarrella jotain. Ilmeisesti samaa projektia kartuttavat nämä blogit vähän eri kanteilta: Des Chapeaux, Grenouille Plus, Eureka Annexe, Le Ramoneur de Bourg.

Kansicase: Armageddon Clock – Armageddon Macht Frei

Kiitos Piparnakkelin Pandaluolan päätin aloittaa sarjan postauksia, joissa kerron tekemieni levynkansien syntytarinoita. Jotenkin tuntuu siltä, että itse levyjen syntytarinoita on kyllä kerrottu, mutta harvemmin kansitaiteilijat avaavat ajatuksiaan muille.

Pidän näitä Armageddon Clockin vuonna 2007 julkaistun Armageddon Mach Frei -albumin kansia yhtenä onnistuneimmista kansiduuneistani. Levyn sisällöllisestä teemasta minulla ei ollut etukäteen juurikaan tietoa, mutta pyyntö oli tehdä jotain skenestä poikkeavaa kansiin. Hardcorepiireissä levynkansien kuvamaailma on melko samankaltaista, joten pyyntö oli hyvin ymmärrettävä. Tosin kun kyseessä on tällainen äärimmäinen ilmaisumuoto, niin kuvastokin on melko rajoitettua. Toteutin melko vapaasti omaa näkemystäni apokalyptisesta sodasta, jossa kaikki sotilaat ovat jo kuolleet ja taistelu jatkuu zombie-armeijoina. CD-bookletissa sotatarina etenee kronologisesti, kun taas vinyylissä pääpaino on puhtaasti voimakkaalla ja aggressiivisella visuaalisuudella. Kannessa ohjus syöksyy kaupunkiin, kun taas kuvituksissa keskitytään lähemmin tarkastelemaan taistelua. Bookletin viimeisellä aukeamalla ohjus osuu kohteeseensa taistelun keskelle. Painatuksessa pienet yksityiskohdat ovat hukkuneet, mutta kaikki sotilaat ovat luurankoja tai ainakin päät ovat pääkalloja. Kansien kuvitukset ovat hyvin monimutkaisia kuvamanipulaatioita toisen maailmansodan ja Vietnamin sodan kuvista. Kannen piirrosteema muuttuu sisäsivuilla kaavakuviksi luodeista ja aseista. Valkoiset piirrokset raikastavat vallitsevaa punaista väriä ja sitäpaitsi pidän piirroksen yhdistämisestä valokuviin tai valokuvamaisiin pintoihin.

Bändi piti kovasti tuosta verenpunaisesta pohjaväristä, eikä muutosehdotuksia yhtä lukuunottamatta ollut. Alunperin nimittäin suunnittelin salamamerkin kuvitteelliselle rykmentille, Blitzwaffe Armageddonille, mutta teksti merkissä myöhemmin vaihdettiin levyn nimeksi. Itseasiassa jos katsoo tarkasti niin tankin nokalla on vielä Blitzwaffen tunnus. Kannen kaupunkia en halua paljastaa, koska sillä ei varsinaisesti ole merkitystä, mutta takakannen pohjalla oleva kartta on Mongolian maaseutua. Ajattelin, että nimet olisivat riittävän outoja ja tukisivat synkkää tunnelmaa. Bändikuvan käsittelin kasvoja lukuunottamatta negatiiviksi, koska halusin myös tähän kuvaan outoa tunnelmaa tukemaan kokonaisuutta. Typografiaan valitsin fontiksi hajonneen stencilin tukemaan militanttia teemaa.

Tukekaa paikallisia punkbändejä ja käykäähän keikoilla: www.armageddonclock.com