Case Palava: Laulujen laulu levynkansi
|
Koska bändi oli erittäin tyytyväinen www-sivuston toteutukseen niin ulkoasullisesti kuin tekniseltä toteutukseltaan, kysyi orkesteri minulta taipuisiko sivuston grafiikka tulevan levyn kanteenkin. Hankaluuden toiveeseen aiheutti se, että grafiikat oli alunperin tehty verkkoresoluutioon, koska muusta käytöstä ei alunperin ollut puhetta. Minun piti siis rakentaa kuvitus uudelleen ja kansi tehtiinkin eri bändikuvalla. Webissä käytetty kuva nimittäin olisi ollut liian leveä kanteen, siten jättäen bändin kovin pieneksi neliön mallisessa kannessa. Nyt kannessa käytetty kuva on asetelmaltaan tiiviimpi ja siten toimivampi kanteen. Muuten elementit ovat samat. Kanteen liittyy myös yksi kommervenkki jota en tosin paljasta. Etsikää itse, jos löydätte Levy julkaistiin tänään, joten ostoksille jos Palavan musiikki kolahtaa. |










