Case Palava: www

Olen puurtanut Palava-yhtyeen materiaalien parissa viime ajat ja urakka on yhtä paitadesigniä vaille valmis. Suurin ponnistus oli verkkosivujen uudistus. Suunnittelin leiskan siten, että se olisi mahdollisimman näyttävä, mutta samalla toiminnallisuudeltaan helposti käytettävä. Sivujen alustana on WordPress, joka mahdollistaa joustavasti hyvinkin erilaisten saittien rakentamisen. Headerin kuva on suuri, mutta bändin toiveesta käytin runsaasti kuvapintaa. Toinen bändin toive oli, että etusivu koostuisi erilaisista syötteistä, jotta yhdellä silmäyksellä näkee mitä bändille kuuluu, missä bändi on seuraavaksi keikalla ja miltä edellisellä keikalla näytti.  Nyt kolmeen palstaan ajetaan kaikkia noita ja onnistuin vielä puhumaan bändin ympäri Twitterin käyttöön. Hienosti pojat ovatkin ottaneet tuon mikroblogin käyttöön. Hyvänä esimerkkinä toimikoon uuden vuoden keikka, josta Palava kirjoitti uutisen sivuilleen samana päivänä. Joku sitten kysyi kommenteissa, että koska bändi vetää, ennen vai jälkeen rakettien. Siinä vaiheessa aikataulusta ei ollut tietoa vaan Osku käski tarkkailemaan Twitter-feediä, että hän kertoo tien päältä, jahka saa tietää. Näin tapahtui. Esimerkillistä bändi-fani interaktiota!

Navigaatio on tekstipohjainen, joten siihen bändi itse voi lisätä ja poistaa sivuja. Toiminnallisuudeltaan saitti on monipuolinen, mutta samalla erittäin helppo käyttöinen.

Sivuston koostamisesta ja koodaamisesta vastaa Terhi Salo.

www.palava.fi

Vastaa

*