Raskasta Japania eli MUCC

MUCC2

Kolmantena  japanilaisbändinä tänä vuonna Tampereella vieraili MUCC. Kahteen edelliseen orkesteriin verrattuna MUCC oli lähempänä omaa musiikkimakuani, vaikka määritelmä experimental metal ei kyllä oikein tullut täytettyä. Bändiä oli Klubille tullut katsomaan ja kuuntelemaan ihan mukava määrä lähinnä teini-ikäistä yleisöä. Tällä kertaa en onnistunut pääsemään lavan ja turva-aidan väliin, joka itseasiassa Klubin keikoilla on kyllä harvinaisuus. Jouduin siis laukomaan kuvat yleisön seasta, mutta en pitänyt sitä haittana vaan lähinnä haasteena. Loppujen lopuksi yleisö ja ylösnostetut kädet loivat hyvää kehystä lavalla musisoiville artisteille. Ainoa mikä jäi harmittamaan oli se, että jätin 70-200 millisen linssin kotiin. Jotenkin sitä tuudittautui siihen, että Klubilla pääsee kuvaamaan läheltä, mutta lavan edusta oli tiiviisti kansoitettu eikä sinne ollut mitään mahdollisuutta tunkea. Nyt piti pärjätä 24-70 millisellä, joka toisaalta sitten kuitenkin riitti oivasti. Lähikuvat ymmärrettävästi jäivät ottamatta. Kotoa lähtiessäni pohdin kyllä mitä linssejä otan mukaani, mutta päätin sitten jättää suurimman linssin kotiin kun sitä niin harvoin tarvitsee. Virhe. Aina näköjään pitäisi kantaa kaikki linssit mukana.

MUCC1

Kuvaamista hankaloitti taas sama Klubin etuvalo-ongelma eli kun artisti tulee aivan lavan reunalle katoaa hän samantien valoista ja esiintyy pimeässä. Joten jälleen piti olla tarkkana ja laukoa kuvia oikealla hetkellä. Oikeastaan minua ei jäänyt harmittamaan se, että en päässyt aivan lavan reunalle kuvaamaan. Yleisön näkyminen kuvissa ei haittaa ainakaan minua. Kuvakulmien kannalta yleisöstä kuvaaminen on tietysti hieman yksitoikkoista, koska etenkin dramaattiset alakulmat ovat tyystin poissa kysymyksestä. Tämäkin piti ottaa vaan haasteena ja tehdä parasta jälkeä mitä olosuhteisiin nähden oli mahdollista. Bonuksena tässä tietysti oli se, että kuvasin varmaan viiden tai kuuden biisin aikana, koska kukaan ei tullut hätyyttämään. Turva-aidan välistä kuvaaminen olisi rajoittunut todennäköisesti kolmeen biisiin, mutta toki mahdollistanut nuo paremmat kuvakulmat. Summa summarum ihan ok kuvauskeikka, vaikka musiikillisesti ei välttämättä sitä minulle ollutkaan.

Kuvat tutusti Popgraphyssä.

Vastaa

*