Gallerian paluu
|
Koska siirsin kaikki musiikkiaiheiset kuvat Popgraphyyn päätin palauttaa gallerian muille kuville. Vaikka osoitteessa lukee mahtipontisesti portfolio on galleria enemmänkin kokoelma sellaisia sekalaisia kuvia, jotka ei Popgraphyn alle sovi. Galleria on minulle samallalailla vapaa temmellyskenttä kuin tämä blogikin. Toki pyrin laittamaan esille ainoastaan hyviä kuvia, mutta koska hyvän kuvan määritelmä on suhteellisen laaja, pidätän oikeuden itselläni valikoida kuvamateriaalia miten huvittaa. Luvassa siis on aikalailla mitä tahansa. Jaottelin kuvia omiin kansioihinsa aihepiirien mukaan ja galleriassa onkin jälleen nähtävissä esim. ammattinyrkkeilyä, burleskia, kissoja ja muuta kuvia. Galleriassa on laaja kuvasarja Saari-nimisestä tanssiteoksesta, joka esitettiin pari vuotta sitten. Minua pyydettiin tekemään teokselle juliste ja mutta päädyin sittemmin kuvaamaan myös harjoituksia. Teoksen toteutti tamperelainen 15 tanssijan Tanssiteatteri MM, joka halusi antaa esiintymisellään yleisön pohdittavaksi kuvia elämästä, jossa näkyvät leimaavat asenteet vammaisuutta ja mielenterveyskysymyksiä kohtaan. Kävin seuraamassa muutamia harjoituksia ja imemässä tunnelmia julisteideaa varten. Oli myös hienoa seurata tanssijoiden harjoituksia, työskentelyä ja kehitystä matkan varrella. Lopullinen teos oli intensiivinen ja mielenkiintoinen. Harmi vaan, että sitä esitettiin kanta-esityksen lisäksi ainoastaan kerran. Tein julisteen ja valokuvat hyväntekeväisyytenä, koska halusin antaa panokseni lahjana hienolle projektille. |









