Tammerfestin kuvausurakka alkoi Pete Parkkosella, joka bändeineen esiintyi Vuolteentorin lavalla. Lava oli ihan yhtä korkea kuin aikaisempina vuosinakin ja siten kuvaaminen yhdistettynä valot latistavaan päivänvaloon oli jälleen kerran mielenkiintoinen haaste. Lavan edusta oli täynnä D&B:n J-subeja ja Q-subeja (kyllä, olen oppinut tunnistamaan audiolaitteita roudarinpuhumisen lisäksi) hankaloittamassa liikkumista. Jotta tämä ei riittäisi lavan edustalla oli muutama valtava betonilohkare tukemassa lavarakennetta.

Parkkosta sinänsä oli mukava kuvata ja oli oikein odottanutkin sitä. Minua nimittäin jäi harmittamaan taannoisella Ideaparkin-keikalla kun en saanut Petestä kunnon actionkuvaa. Nyt niitä tuli reilusti! Peten veto oli energinen ja mannaa valokuvaajille. Ainoa miinus Peten Crockseista Ne rajautuivat jotenkin mystisesti pois kuvista… Täytyy sanoa, että muu bändi kyllä jäi Peten varjoon, vaikka yrittivätkin varastaa välillä huomiota välispiikeillä.

Keskustorin ohjelmateltan avasi legenda Paula Koivuniemi. Saavututtuani teltalle olin hieman huolissani olosuhteista. Teltta nimittäin oli viimevuodesta poiketen sisältäkin valkoinen. Kuvissa ei tulisi näkymään mahdollinen valoshow. Ja eihän se tosiaan sitten näkynytkään. Paula oli olosuhteista huolimatta säteilevä esiintyjä ja siten myös kuvauksellinen. Keskustorin lava oli onneksi matala ja avara ja täten hyvä tausta kuville.  Kolleegan kanssa totesimme, että jos Paula olisi syntynyt myöhemmin olisi hän melko kova rockmimmi, sillä tälläkin hetkellä show huokuu asennetta, jota iskelmäartisteissa harvoin on.

Koivuniemen jälkeen oli melkomoinen odottelu Pakkahuoneen pääkonserttiin eli brasilialais-amerikkalaisen Soulflyn keikkaan. Odotellessa päätin käydä tsekkaamassa Klubilla Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalon. Oli kuullut bändistä vain positiivisia kommentteja etenkin energisenä livebändinä, mutta myös musiikillisesti. Eikä Kauko, Mika ja Jussi pettäneetkään. Paikoin hypnoottiset kitaravallit ja riehakkaat kitarasoolot värittivät Röyhkän hymyilevän zeniläistä esiintymistä. Lava oli koristeltu riisipaperivalaisimin ja suurella määrällä savua. Valotilanteet oli välillä melko vaikeita, johtuen nimenomaan savunmäärästä ja vastavalosta, mutta keikasta jäi kuvaamisenkin kannalta positiivinen fiilis.

Täysin päinvastainen tunnelma jäi Soulflyn keikasta. Se oli kuvauksellisesti, että musiikillisesti melko kamala. Odotin tietysti nuoruuden sankariltani jotain hienoa, mutta toisin kävi. Max vaikutti olevan kohtuullisen tokkurainen eikä musisointikaan oikein tuntunut lähtevän. Bändin kitaristi ja basisti yrittivät parhaansa mukaan paikkailla sekä esiintymistä, että soitantaa. Max vaikutti ulkoisesti enemmän rastapäistä rantojenmiestä kuin ärhäkkää thrashlegendaa. Kuvaaminen tuntui yhtä tahmealta kuin Maxin esiintyminen. Tuntui, että ei oikein saanut mitään otetta eikä päässyt hyviin kuvakulmiin.

Tsekkaa Tammerfestin kuvat Popgraphystä.