Palava. Tampere.
|
Viikkoa ennen Tammerfestiä Tampereella piipahti keski-Pohjanmaan omat pojat eli Palava. Laulaja Osku on vanha koulukaverini, joten päätin lähteä katsastamaan uuden bändin livekunnon. Koska harvemmin käyn keikoilla ilman kameraa tälläkin kerralla ajattelin sen mukaan ottaa. Bändin kanssa oli puhetta, että samalla reissulla voisi ottaa ennen illan keikkaa muutaman promokuvan, koska niitä ei ole koskaan liikaa. Yritin miettiä hyviä kuvauspaikkoja riittävän läheltä keikkapaikkaa eli Tampereen Amarilloa. Ulkokuvaus oli pääasiassa mielessä, koska oli kaunis kesäpäivä. Päätin, että Näsinpuisto olisi hyvä paikka kuvaukselle, koska Hämeen museonakin toiminut Näsinlinna toimii hyvänä taustana. Puistossa etsimme muutaman eri tyyppisen kuvauspaikan ja järjestelin bändiläiset sopiviin asetelmiin. Bändiä oli suhteellisen helppo kuvata ja ohjata. Asiaa tietysti helpotti se, että tunsin entuudestaan osan bändistä. Parissa kuvassa käytin 15mm kalansilmää tuodakseni vaihtuvuutta kuvasarjaan. Muut kuvat kuvasin 24-70mm linssillä. Illan keikkapaikkana oli tosiaan Amarillo. Paikka, joka toimii pääasiassa ruokaravintolana, mutta myös aikajaoin keikkapaikkana. Eli ei siis kaikkein paras mahdollinen kuvauksen kannalta. Otin kuitenkin homman haasteena. Jos saisin tässä paikassa edes kohtuullisia kuvia olisin tyytyväinen. Positiivista oli se, että lavan ympärillä pääsi liikkumaan reippaasti. Tällä kertaa pääsi siis kuvaamaan myös rumpalia läheltä! Valokattaus oli hieman hankala, mutta seurasin bändiläisten liikkeitä ja sovitin liipasinsormen painalluksen oikeisiin hetkiin. Jälkikäsittelyssä tein kuvista mustavalkoisia, koska koin, että se sopi parhaiten tunnelmaan. Palavan live ja promo kuvat Popgraphyssä.
|









