Taaskin otsikko huijaa julmasti teitä lukijoita. Olin ihan siivosti koko lauantain Saunavuoron. Ilta päättyi kyllä yhteen olueen jonka sain kun lainasin telelinssiä kolleegalle. Onneksi säänhaltijat päättivät olla tuuppaamatta löylyvettä taivaalta, mutta keli oli kuitenkin pienestä auringonpaisteesta huolimatta viileä.

Kuvauspäiväni alkoi ruotsalaisella Sparzanzalla, joka osoittautui positiiviseksi yllätykseksi sekä kuvauksellisesti, että musiikillisesti. Päälavalle oli rakennetty yön aikana yleisöä kohden työntyvä uloke, joka mahdollisti uusia kuvakulmia. Rokkarien silhuetti pilvitaivasta vasten näytti hyvältä. Sparzanza oli oikein energinen porukka ja etenkin laulaja ja basisti loivat hyviä paikkoja kuville. Ruotsalaisten jälkeen oli vuorossa Vaasan omat pojat eli Sturm Und Drang. Teinit tekivät kuvaajille epämiellyttävän jekun ja antoivat kuvata vain kaksi biisiä ja kuvaaminen yleisöstäkin oli kielletty. Päätös aiheutti kuvaajissa kummastusta eikä syytä oikein keksitty moiseen nihkeilyyn. Muuten Saunassa on etenkin pikkulavan bändejä saanut kuvat kolmen biisin jälkeen myös yleisöstä. Toki bändistä huomaa miten nuori koko orkesteri on sekä iältään, että kokemukseltaan. Tämän pohjalta ymmärrän, että aggressivinen kuvaaminen saattaa vaikuttaa bändin esiintymiseen. Kahden biisin aikana sain kyllä kuvattua materiaalia, josta jokunen kuva läpäissee seulan.

Toisena päälavalla esiintyi Poisonblack. Bändi oli minulle ainoastaan nimeltä tuttu, joten mielenkiinnolla odotin tulevaa. Tässä vaiheessa alueella alkoi olla jo pientä tungosta kun ennätysyleisöä puski koko ajan lisää festivaalialueelle. Poisonblack esiintyi kaukana lavan reunasta, joten kuvaaminen ei ollut kovin helppoa. Toisen biisin aikana kaivoin repusta 15mm kalansilmän, koska ajattelin, että staattiseen bändiin saattaisi saada puhtia vähän erikoisemmalla linssivalinnalla. Pari ihan ok kuvaa tällä taktiikalla tulikin.

Prestige täräytti ensimmäisen keikkansa Tampereella sitten vuoden 1992 ja hyvinhän se tuntui toimivan. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten ollut ennen kuunnut yhtäkään Prestige-biisiä, mutta bändihän toimi aivan tajuttoman hyvin. Bändissä kitaroitsee tuttavani Örkki, joten tunsin tavallaan pientä tahatonta painetta kuvatessani bändiä. Kolme biisiä meni nopeasti, mutta siirryin vielä yleisön sekaan  muutaman biisin ajaksi lisäkuvien toivossa. Tämä kannatti sillä juurikin Örkistä sain pari hyvää ruutua eri kuvakulman ansiosta.

Kuvaajien keskuudessa puhuttiin koko päivän Mötley Crüen kuvaajasopimuksesta, sen sisällöstä ja mahdollisesta kuvauspaikasta, koska tiedossa oli, että lavan edestä Mötiköitä ei saa kuvata. Perjantaina oli tietoa, että miksauskopin viereen rakennettaisiin kuvaaja-aitio. Kuvaajat oli pyydetty ilmoittautumaan bäkkärillä varttia vaille seitsemän sopimusten kirjoitusta varten. Tämä tiesi sitä, että Finntroll jäisi kuvaamatta, koska samaan aikaan piti kirjoittaa Mötley Crüen kuvaussopimus. Itse sopimus oli loppujen lopuksi reilumpi, mitä osasi odottaa.  Kuvauspaikaksi varmistui invalava, johon kaikki 25 ilmoittautunuttta kuvaajaa änkeytyisi pyörätuolilla paikalle tulleiden festarivieraiden taakse. Ratkaisu kuulosti kohtuullisen brutaalilta, mutta eipä auttanut valittaa, koska muuten ei olisi saanut kuvan kuvaa Kalifornialaisista rokkareista.

Hämmästelystä huolimatta kaikki 25 kuvaajaa tosiaan pakkautui pienelle lavalle miksauskopin viereen. Minulla sattui käymään säkä ja pääsin eturiviin vasemmalle eli melkein vastapäätä esiintymislavan keskikohtaa. Keikan alkua odoteltiin tiiviissä tunnelmassa kuin sardiinit purkissa. Toisaalta enemmän meillä kuvaajilla oli tilaa kun yleisöllä metriä alempana. Koko alue oli ääriään myöden täynnä ihmisiä ja oli helppo uskoa tieto siitä, että tämä oli Sauna Open Airin kaikkien aikojen parhaiten myydyin päivä. Kun keikka sitten vihdoin tuskastuttavan odottelun jälkeen alkoi, ei auttanut muu kuin laukoa kuvia ja toivoa, että tarkennus osuu edes jotenkin kohdilleen. Vince Neil kipitti lavaa päästä päähän muiden ollessa kohtuullisen paikallaan. Tosin Mick Marsin tapauksessa paikallaan jäpittäminen on enemmän kuin ymmärrettävää, sillä hänen terveydentilansa ei ole parhaimmasta päästä. Kuvaussessiosta en edes odottanut mitään ihmeellistä, koska tuolta muutaman kymmenen metrin etäisyydeltä ei mitään mestariteoksia lauota. Ennemminkin otin koko Mötiköiden kuvaamisen enemmän sen kannalta, että oli hienoa ylipäätään päästä kuvaamaan heitä. Katselin loppukeikan bäkkärin aidan yli ihmetellen valtavaa ihmismerta ja sitä miten yleisö eli mukana keikassa viimeistä riviä myöden.

Ai niin, spottasin Urbaanin Cowboyn uudestaan tänään, mutta tällä kertaa yleisön seasta samalla kun odottelin illan pääesiintyjän keikkaa alkavaksi.

Kuvat Sauna Open Airin lauantailta tulevat galleriaan myöhemmin.