Bruce Almighty

springsteen-07

Bruce yleisön keskellä

Bruce Springsteen tuli ja valloitti Tampereen ja Ratinan stadionin. Samoin teki 30 000 fania jotka kärsivällisesti jonottivat sisäänpääsyä. Järjestelyt näyttivät sujuvan hienosti väkimäärästä huolimatta. Oma reissuni meni myös mukavasti. Kuvaajien kokoontuminen oli alunperin suunniteltu tapahtuvan varttia ennen keikan alkua eli 18.45, mutta aikataulua aikaistettiin klo 18:aan. Kävin ilmoittautumassa mediatiskillä ja jäin odottelemaan muiden kuvaajien kanssa opastusta kentälle ja kuvauspaikalle.

Juttelin odotellessa muiden kuvaajien kanssa ja aika meni mukavasti vaikka kuvaajaporukka ohjattiinkin kentälle vasta alkuperäisen aikataulun mukaan eli 18.45. Kuvaajat pääsivät kentälle etummaisen kenttälohkon takana olleelle turvakäytävälle, josta oli noin 20-30 metriä lavalle. Kuvaajille kerrottiin ohjeet eli kolme ensimmäistä kappaletta sai kuvata. Säädin kameran asetukset ja testasin millä objektiivilla olisi paras kuvata. Tässä vaiheessa kiitin itseäni ja totesin, että telekonvertteri oli erittäin hyvä ja käyttökelpoinen ostos. 200 millinen ei olisi riittänyt tältä matkalta kun yleiskuviin. Puolivartalo- tai kasvokuviin olisi varmasti tarvittu 500 tai jopa 600 millinen. Lisää odottelua oli tiedossa sillä tässä vaiheessa yleisöä oli vielä runsaasti stadionin ulkopuolella.

Keikka pääsi alkamaan parikymmentä minuuttia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Sain hyvän kuvauspaikan suurinpiirtein lavan keskikohdalta. Bruce oli esiintyjänä melko tavallinen kuvattava. Ei kommervenkkejä vaan mies, kitara ja mikrofoni. Onneksi hän poistui välillä mikkiständin takaa soittamaan sooloja, jolloin sai kasvot hyvin näkyviin ja elävämpiä kuvia. Herkkuhetki oli kun Bruce pudottautui catwalkille yleisön reunalle soittamaan sooloa. Kuviin tuli hyvä esiintyjä-yleisö kontakti. Kyttäsin tilanteita ja olin valppaana hetkiin jolloin Springsteen poistui mikin takaa. Kamerasetin kannatteleminen kävi välillä käsivoimille, mutta kovin pitkiä lepuutustaukoja ei ollut varaa pitää. Kolme biisiä meni nopeasti, mutta sain kuvatuksi tarpeeksi vaihtelevaa kuvamateriaalia siitä huolimatta, että kaikki kuvat on kuvattu samasta pisteestä turva-aidan korokkeelta.

Bruce Springsteen kuvasarja galleriassa

Vastaa

*