Kaikki jotka ovat joskus akkreditoituneet konserttiin tai festivaalille kuvaajaksi ovat törmänneet tähän universaaliin sääntöön. Keikkapaikalla kaikki toistelee tätä mantraa, mutta kukaan ei tunnu tietävän mistä kyseinen sääntö on lähtöisin. “Näin se on aina ollut”. Sääntö aiheuttaa kummastusta myös yleisönedustajissa, jos aiheesta tulee puhetta.

Salaman käytön estämisen ymmärrän täysin. Ammattisalamat ovat erittäin tehokkaita ja alle kolmen metrin päästä suoraan silmille räiskähtävä salama ei varmasti ole mukava kokemus juuri sooloa soittavalle kitaristille. Toisekseen salama latistaa kuvaa, joten itse en salamaa käyttäisi kuin äärimmäisessä hädässä. Joihinkin kuviin salamavalo toki sopii, mutta tähän mennessä en ole keikoilla salamaa käyttänyt. Olen kyllä nähnyt muutamia oikein mainioita kuvia hardcorekeikoilta, joissa salamaa on maukkaasti käytetty. HC-keikoilla salama puolustaa paikkaansa artistien energisyyden ja usein melko pimeiden esiintymislavojen vuoksi.

Mutta tuo “kolme ekaa”. Kuka on määrittänyt tuon säännön, että saa kuvata vain kolmen ensimmäisen biisin aikana? On keikkoja joilla tuo on harmittanut, kun on nähnyt bändin lähtevän muutaman biisin jälkeen energiseen lentoon. Useimmiten kolme ekaa biisiä riittää minulle oikein mainiosti. Siinä ajassa kerkiää kyllä ottamaan ne kuvat mitä haluaakin. Riippuen bändistä tosin. Jos on esimerkiksi kuvaamassa Rytmihäiriötä, jonka eeppiset biisit kestää kaksi ja puoli minuuttia tai esim Opethia jonka lyhyet biisit kestää kuusi minuuttia kuvausajan kesto vaihtelee huimasti. Saattaa tietysti myös olla niin, että bändi päättää esittää ensimmäisen biisin täysin pimeälle salille. Tätäkin on tapahtunut. Toisaalta on myös tapahtunut niin, että on saanut kuvata koko keikan ajan kuten Hellacoptersia vuoden 2007 Tammerfestissä. Muistaakseni roikuin kuvaajapitissä viiden kuuden biisin ajan ja se riitti minulle.

Kolme ekaa säännöstä marmattaminen on yleistä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kolme ekaa biisiä riittää kyllä minulle ihan hyvin.