Eastermasterin tuskaa

Eastermasterin kuvausreissu ei oikein mennyt itseäni tyydyttävällä tavalla. Osin varmasti asiaan vaikutti päälle puskeva flunssa ja osin jotenkin ankeat ja hankalat valot. Sain kuvata FM2000:n ihan omassa rauhassa sillä kuvauspitissä ei ollut lisäkseni muita kuvaajia. Bändi osoittautui hankalaksi kuvata ja valotilannekin oli kohtuullisen hankala. Oman hankaluutensa lämppäribändien kuvaamiselle aiheuttaa se, että soittokamat pitää ahtaa pääesiintyjää pienempään tilaan. Tämä aiheuttaa sen, että tilaa liikkua on myös vähemmän ja tilaisuuksia mielenkiintoisille kuville on ymmärrettävästi vähemmän. Kaikesta huolimatta pari ihan ok kuvaa satsista tuli. Ne ovat tuolla gallerian puolella ihmeteltävänä. Musiikillisesti FM2000 ei täysin lähtenyt, mutta oli siinä paljon hyvääkin. Valot olivat keikalla kohtuullisen sekavat vaikka pääasiassa olikin valkoista valoa ja liikkuvia punaisia kiiloja. Jotenkin vain tuntui, että kiilojen liikkeessä ei ollut mitään pointtia ja se aiheutti lisäongelmaa jo muutenkin hankalaan kuvaamiseen.

Monsteriser

Toisena lämppärinä oli Monsteriser, jonka tunnetuimmat jäsenet lienee Mokoman miksaajanakin tunnettu laulaja-kitaristi Miitri Aaltonen ja rumpali Janne “Jounin veli” Hynynen. Biisien puolesta tämä bändi oli positiivinen yllätys ja kuuntelinkin tätä Spotifystä lisää tuumien, että levytkin voisi hommata. Mutta siihen kuvaamiseen. Monsteriserin kohdalla oli samoja ongelmia kuin FM2000:n setin aikana. Valot tosin olivat paremmat eli käytännössä melko tasaista valoista valoa, joka teki kuvaamisesta huomattavasti miellyttävämpää. Toki kaikissa kuvissa on siten saman kaltainen valotilanne, mutta jälkikäsittely tekee ihmeitä ;) . Monsteriser tuntui olevan myös melko staattinen bändi, mutta mitä muuta voi South Karelia Heavy Grungea soittavalta bändiltä odottaakaan.

Niin Monsteriserin kun FM2000:nkin kanssa menin tutuilla linssivalinnoilla. Kuvasin aluksi 24-70 millisellä, mutta nopeasti totesin, että  jotain meininkiä pitää kuviin saada ja vaihdoin 15 millisen kameran nokalle. Etenkin FM2000:n kohdalla tuo oli hyvä ratkaisu ja parhaat ruudut tulivatkin tuolla yhdistelmällä. Monsteriserin kanssa kokeilin myös 15 millistä, mutta parhaat ruudut tulivat perus 24-70 millin linssillä. Muutenkin tuo polttoväli tuntui sopivan paremmin Monsteriserin perinteikkääseen fiilikseen. Jälkikäsittelyssä fiksasin kuvat tuollaisiksi vintage-henkisiksi dempatuin sävyin.

Kotiteollisuus

Monsteriserin jälkeen ja ennen Kotiteollisuuden settiä alkoi olo olla melko kamala ja lepuuttelinkin seinänvieressä. Tosin juuri kun olin istahtanut lattialle kun voimat alkoivat ehtyä seisoskeluun, ohi kulkenut järkkäri patisti takaisen jalkeille vedoten siihen, ettei lattioilla saa istua. “Gee, thanks.” Noh, onneksi Kottaraisten setin alkuun ei ollut kovin montaa tovia. Valot sammuivat salista, joten ei muutakun tulpat korviin ja hommiin. Lavalla on onneksi enemmän tilaa tyyppien liikkua totesin. Tosin myöhemmin totesin, että eipä ne kauheasti liiku ja jos liikkuu niin ei suomalainen mies ainakaan kauhean sulavasti liiku. Joten aikalailla jäpityskuviahan sitten tuli. Oli minulla oikein kuvaus agendakin Kottaraisten suhteen. Piti nimittäin saada kuvamateriaalia tulevaa Sauna Open Airin lehteä varten, joten peruslinssien lisäksi paukuttelin 70-200 millisellä muutaman lähikuvan Hynysestä siinä toivossa, että  sieltä joku ruutu olisi käyttökelpoinen. Jotenkin tuntui hankalalta tämäkin keikka kuvata etenkin kun muistelen vuoden 2007 Saunaa, jossa KT oli paljon eläväisempi. Hynynen kyllä lavalta totesi, että “ei olla ihan vedossa, mutta ette oo kyllä tekään”. Joka piti ihan paikkansa. Jälkikäsittelyssä yritin saada vähän puhtia tähänkin settiin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Vastaa

*