Punainen kamera

RED valmistaa pääasiassa huippulaatuisia digitaalisia elokuvakameroita. Sellaisella on kuvattu esimerkiksi parhaillaan teattereissa pyörivä Che sekä useita muita elokuvia. Mainoselokuvatuotannossa REDit ovat myös suosittuja. Kameroiden hienous on siinä, että ne rakennetaan moduleista, joten käyttäjä pääsee kustomoimaan välineen juuri itselleen sopivaksi. Kamera rakentuu prosessoriosan eli brainin ympärille, johon liitetään tallennusmedia, optiikka ja muut tarvittavat kilkkeet. Mielenkiintoinen ominaisuus on myös se, että REDin omien linssien lisäksi kameroissa voidaan käyttää Nikonin, Canonin tai esimerkiksi Mamiyan linssejä. Tämä on toteutettu vaihdettavalla lens mountilla.

Se mikä näissä kameroissa kiinnostaa minua valokuvaajana on uusi Scarlet-sarja, joka hämärtää järjestelmäkameran ja elokuvakameran eroa. Kennoja Scarlet-sarjassa on 4.9 megapikselistä 24 megapikseliin. RED käyttää kameroistaan termiä DSMC eli Digital Stills and Motion Camera. Tekniikka eroaa perinteisestä järjestelmäkamerasta siten, että DSMC-kameroissa ei ole järkkäreistä tuttua peiliä ollenkaan. Tämä tietysti mahdollistaa suuremman kuvausnopeuden. Kameralla voikin kuvata 1-120 fps tai 150 fps purskeissa.

RED Scarlet brain, kahdella akun sisältävällä kahvalla, etsimellä ja REDin omalla linssillä.

Mikäli ymmärsin oikein REDin perustajan Jim Jannardin kommenteista REDuser.comin foorumilla on RED julkaisemassa loppuvuodesta vielä nimeämättömän metallirunkoisen ”DSLRn tappajan”. Foorumin keskusteluissa monet ovat hyvin skeptisiä REDin yritykselle tulla kameramarkkinoille haastamaan Canon ja Nikon. Veikkaan, että kovin moni ammattilainen ei ole suorilta hyppäämässä REDin kelkkaan ennenkuin on nähnyt millainen kohinataso kennossa on ja miten kamerat toimivat käytännössä. Minulle on tärkeää kameran ergonomia niin fyysisesti kuin käytön kannalta ja tietysti tekninen toimivuus. Nikonin D3:n kuvanlaatu on tällä hetkellä loistava hämärässä suurilla ISO-arvoilla ja olen ymmärtänyt, että RED ei toimi kunnolla hämärässä ilman reipasta valaistusta. Eli omalta osaltani voin tässä vaiheessa unohtaa REDin, koska pääasiassa luuhaan pimeissä luolissa. Minulla ei ole myöskään mitään käsitystä miten RED on mahtanut ratkaista salamankäytön. Toinen ilmeinen syy REDin unohtamiseen on sen hinta. Pelkästään Scarlet brainit maksavat 3000-9750 taalaa. Tuon brainin ympärille tietysti pitää kasata muut osat, joten hinta muodostuu melko korkeaksi. Verrokkina Canonin tämän hetkinen huippumalli maksaa n. 5000 euroa. Toisaalta Jim Jannard korosti, että he tekevät ammattilaiskalustoa ja se ei koskaan ole halpaa.

Kun nyt mietin pääasiallisen kamerani rinnalle toista runkoa niin oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto on Canonin 5D mkII. Se on käsittääkseni melko kohinaton suurilla ISO-arvoilla ja siten erittäin mielenkiintoinen valinta kakkosrungoksi. Etenkin kun 1D mkIII runkoni on 1.3 croppikertoiminen ja 5D mkII on täydenkennokoon kamera, tulee kuviinkin erilaista luonnetta.

REDin moduli-idea on loistava, mutta tulevaisuus näyttää miten kamerat toimivat valokuvaustarkoituksessa.

Levynkansitaidetta

ac-kansi

Sain valmiiksi Armageddon Clockin uuden >Past >Present >Future albumin kannet. Kansia oli erityisen mukava tehdä jo senkin vuoksi, että albumi on todella hyvä. Kun alunperin juttelin bändin kanssa kansista, toiveena oli rosoisempaa tyyliä kuin kahdella edellisellä albumilla. Minulle tuli välittömästi mieleen kuvat Barcelonan reissulta ja niistä etenkin muutamat kuvat umpitöhrityistä vanhoista puuovista. Idea sopi bändille ja lähdin toteuttamaan kansia kuvien pohjalta. Pinkki tuntui sopivan härskiltä väriltä muuten mustavalkoisen kannen kanssa. Kannen jälkeen homma eteni takakannen kautta levypussiin. Pussi on toiseltapuolelta pinkki, kuten kuvasta näkyy ja toiselta puolelta mustavalkoinen. Koska kuvamaailma on noinkin vahva päätin valita kannessa olevaa albumin nimeä lukuunottamatta erittäin simppelin fontin. Päädyin monesta vaihtoehdosta Universiin ja siitä Ultra Condensed -leikkaukseen. Kun olin hommassa loppusuoralla tein hämmästyttävän huomion kansikuvasta. Nimittäin tuo ”AC” keskellä kantta on puhdasta sattumaa. Sitä ei ole lisätty jälkikäteen vaan on todellakin alkuperäisessä kuvassa!

Levypussissa on muuten toisella puolella bändin basistin Tuomaksen ottamat upeat polaroidkuvat soittimista, jotka toimittavat bändikuvan virkaa. Vinyyli kannattaa hommata jo pelkästään noiden hienojen otosten takia ja nimenomaan upean albumikokonaisuuden vuoksi. Montako kertaa olette kuulleet kanteletta hardcore-levyllä? Levy julkaistaan aluksi vinyylinä, joten myöhemmin on urakka muuntaa koko design cd-lipukeformaattiin.

Miten minulla sitten on kuva vinyylilevystä, jota ei ole vielä julkaistu? Sitä me voimme kaikki yhdessä pohtia tänä kauniina keväisenä lauantai-iltana nauttiessamme eilen hankittua ranskalaista siideriä.

Kaljaa ja hammastahnaa

No niin. Jotta blogi ei menisi pelkästään valokuvauksesta pälättämiseksi, niin tämä postaus keskittyy pakkaussuunnitteluun. Myönnän, että olen heikkona tuotteisiin, joiden pakkausten suunnitteluun on käytetty enemmän kuin tovi. Call me mister fancy pants, mutta minä valitsen sen hienomman paketin, vaikka viereinen ankeampaan paketiin pakattu olisi voittanut kaikki testit viimeisen vuoden aikana. Näin kävi kun keskiviikkoisena iltana piti käydä kaupassa ja hammastahna oli loppu. Kun näin Oxygenolin uuden pakkauksen hyllyssä, ei ollut enää muita vaihtoehtoja. Tyylikäs minimalistinen design Helvetica Rounded -tyyppisellä fontilla kuorrutettuna. Kuinka kukaan typografian kanssa pelehtivä voisi vastustaa näin kauniin tuubin kutsua?

oxygenol

Pakollinen valokuvausosuus: Kyllä, kuvasin itse tuotekuvat. Kaikkien tuotekuvaussääntöjen vastaisesti yhdellä salamalla (580 EX II), alustana krominen Star Wars Episode I keräilykuvalaatikko. Erittäin pro vai mitä?

olut
Jos vaikuttaa siltä, että että tässä postauksessa on mahdoton määrä kirjoitusvirheitä, se johtuu ainoastaan siitä, että pitihän tuo olut korkata kuvauksen jälkeen.

Tänään kun vierailin Tampereen Stockmannin Alkossa, osui hyllystä silmiini kyseinen Nørrebron Bombay Pale Ale -pullo. Etiketin selkeys ilman perinteistä olutetiketin rönsyilyä viehätti graafikonsieluani siinä määrin, että tuote piti ostaa ainoastaan etiketin perusteella, vaikka ostoskorissa oli jo hakemani ranskalaissiiderit. Harvemmin olutpulloissa törmää näinkin linjakkaaseen designiin. Mielestäni on hieno yksityiskohta, miten etiketissä ja pullossa toistuu sama kuvio. Aluksi luulin, että etiketti olisi painettu suoraan pulloon, mutta tarkemmassa tarkastelussa etiketti osoittautui vahvaksi vinyylitarraksi. Niin ja ettei totuus unohtuisi, niin tuote osoittautui myös oikein hyväksi 😉

Ensin oli Rockography

Kuten aiemmin kerroin, tein kuvaamistani keikkakuvista kirjan. Kirja on todellinen keräilyharvinaisuus sillä niitä ei ole painettu kuin kuusi kappaletta. Tosin muutamat ystävät ovat kyselleet, josko saisivat oman kappaleensa kirjaa, joten pitänee harkita lisätilausta. Nille jotka eivät ole kirjaa nähneet tässä muutama kuva miltä kirja näyttää. Kirjassa on materiaalia,  jota galleriassa ei ole esillä. Tämä johtuu mm. sopimusteknisistä syistä, kuten Slipknotin ja Iron Maidenin kohdalla. Joskus joutuu kirjoittamaan tarkan sopimuksen missä kuvat vain ja ainoastaan julkaistaan. Yksi Maidenin kuva päätyi Ilkkaan. Koska minulla ei ole tarkoitus laittaa kaikkia kuvaamiani kuvia galleriaan vaan ainoastaan muutama mielestäni paras, kuvamateriaalia jäi kirjaan laitettavaksi. Kirjassa onkin vaihtoehtoisia ruutuja gallerian kokoelmaan verrattuna. Ainakin Machine Headista on pari aukeaman kokoista mojovaa ruutua. Tarkoituksena olisi tulevaisuudessa koota vuosittain kuvista kirja, jossei muun vuoksi niin ainakin itselle muistoksi. Tässä kirjassahan on kuvia noin puolentoista vuoden ajalta 220 sivun verran.

KansiKansi

Kanteen oli haastavaa etsiä kuvaa, joka ei olisi leimallisesti jokin bändi vaan ennemminkin fiilis anonyymistä rockbändistä. Tämä Kent-kuva tuntui sopivan parhaiten tähän tarkoitukseen.


Negative aukeama
Negative aukeama

Nightwish aukeama
Nightwish aukeama

Scorpions aukeamaScorpions aukeama

Osa kirjan kuvista on koko aukeman yli ulottuvia. Taitteeseen toki harmittavasti hukkuu osa kuvasta.


SOA aukeama
Sauna Open Airin yleisöä

Kirjassa on myös useita sivuja pikkukuvia Sauna Open Airin ja Tammerfestin yleisöistä.

Maiden aukeama
Iron Maiden aukeama

Slipknot aukeamaSlipknot aukeama

Kahden edellisen aukeaman kuvia ei siis ole galleriassa vaan tässä näette ensimmäistä kertaa vilahduksen näistä kuvista.


Maailmanloppua ja kauhupunkkia

Suurilta areenoilta pienille punk-klubeille eli Pakkahuoneelta Vastavirralle. Samalla kuvausfiiliskin kohosi edellisestä kerrasta huimasti kun tauti alkaa jo hellittää. Väsymys painoi iltapäivällä edellisen päivän synttärijuhlinnan jäljiltä, mutta päätin, että lähden silti illalla katsastamaan Armageddon Clockin ja uusien biisien toimivuuden. Paikalle saapuessani oli vielä melko väljää ja ensimmäinen bändi oli hetken kuluttua nousemassa lauteille. Von Auer avasi illan hieman Misfits-henkisellä materiaalilla ja samalla lämmittelin Armageddon Clockia varten tsekkailemalla miten voisi kuvata Vastavirralla vähän uudelta kantilta. Valojen puolesta se ei ole helppoa, koska ne pysyvät aina samana vaikka bändi vaihtuisikin. Plus huomasin vasta nyt, että katossa on led-parreja, jotka ei missään tapauksessa ole kuvauksen kannalta hyvä juttu. Led-valo nimittäin polttaa värikanavan puhki ja jättää kuvaan tasaisen värialueen. Kuvaaminen tuntui mukavalta ja tilaakin oli kivasti Vastavirran kompaktista koosta huolimatta. Bändin verimaskit toivat hyvää kulmaa kauhupunkkiin ja sitä kautta särmää myös kuviin. Tein jälkikäsittelyn siten, että se tukisi myös bändin kauhufiilistä.

Von AuerVon Auer


Armageddon Clock
Armageddon Clock

Koska olen kuvannut Armageddon Clockia kaksi kertaa ennenkin ja vieläpä Vastavirralla piti yrittää kehittää jotain uutta kulmaa kuviin. Keikkaa odotellessa juttelin bändin poikien kanssa tulevan albumin kansista ja varoittelin laulajaa Mikkoa, että ajattelin testailla salamaa. Tarkoitus ei tietty ollut räiskiä päin naamaa vaan kokeilla miten saisi lisää valoa tunnetusti pimeälle Vastavirralle. Muutamassa kuvassa salaman kanssa tulikin oiva efekti. Pitänee vielä jatkaa testejä salaman kanssa ja lueskella shutter drag -tutoriaaleja verkosta. Kuvaaminen oli kivaa ja sitä tehosti Armageddon Clockin energinen keikka ja uusien biisien kuuleminen livenä. Lavan edessä pääsi mukavasti keikan aikana liikkumaan vaikka porukkaa olikin jo paljon pakkautunut klubille.

Laulajan, kitaristien ja basistin kuvaaminen on jotenkin itsestään selvää keikoilla, koska he ovat eniten esillä. Suurilla lavoilla rumpalin kuvaaminen on melkolailla mahdotonta, mutta Vastavirran kaltaisilla pikkuklubeilla siihen saattaa tarjoutua hyväkin mahdollisuus. Yritin muistuttaa itseäni, että rumpalikin pitäisi saada kuviin edes joskus, mutta on niin helppo vaan kiinnittää huomiota Armageddon Clockin tapauksessa energisen laulajan Mikon riehumiseen. Sori Rauli, varaudu siihen, että ens kerralla keskityn ainoastaan sun kuvaamiseen 😀 Usein bändistä näkee heti ensimmäisestä biisistä lähtien kuka on lavan karismaattisin esiintyjä. Useimmiten se on laulaja tai kitaristi, mutta on joskus sattunut niinkin, että basisti vie kaiken huomion. Normaalisti kuvaan bändejä omasta mielenkiinnosta. Silloin voin vain keskittyä ottamaan mahdollisimman hyviä ja mielenkiintoisia kuvia, ilman painetta saada jokaisesta bändin jäsenestä kuvaa. En nyt tiedä onnistuinko tällä kerralla saamaan uudenlaisia kuvia Armageddon Clockista vaikka sellaisia suunnittelin, mutta joukossa on kyllä kuvia joihin olen tyytyviäinen.

Tapahtumahan oli Abduktion kymmenen vuotisjuhlat, mutta livahdin kotiin nukkumaan ennen synttärisankarien keikkaa. Loppuun on todettava, että tuleva Armageddon Clockin levy on todella kova kokonaisuus ja jo nyt yksi vuoden kovimmista julkaisuista.

Ziggy and the sunshine band

Ziggy

Välikevennyksenä pari kuvaa luonamme vierailevasta Ziggystä. Ziggy ja Niitti ovat useasti otelleet asunnon herruudesta ja niin tänäänkin. Toistensa jahtaamisen lomassa Ziggy päätti näyttää kieltä Niitille 😉

Ziggy

Ikkunasta paistava aurinko loi mukavat valo-olosuhteet kuvaamiselle kun seurailin Ziggyn touhuja kameran kanssa. Taustalla lymyilee Melvis aka Möyriäinen.

Eastermasterin tuskaa

Eastermasterin kuvausreissu ei oikein mennyt itseäni tyydyttävällä tavalla. Osin varmasti asiaan vaikutti päälle puskeva flunssa ja osin jotenkin ankeat ja hankalat valot. Sain kuvata FM2000:n ihan omassa rauhassa sillä kuvauspitissä ei ollut lisäkseni muita kuvaajia. Bändi osoittautui hankalaksi kuvata ja valotilannekin oli kohtuullisen hankala. Oman hankaluutensa lämppäribändien kuvaamiselle aiheuttaa se, että soittokamat pitää ahtaa pääesiintyjää pienempään tilaan. Tämä aiheuttaa sen, että tilaa liikkua on myös vähemmän ja tilaisuuksia mielenkiintoisille kuville on ymmärrettävästi vähemmän. Kaikesta huolimatta pari ihan ok kuvaa satsista tuli. Ne ovat tuolla gallerian puolella ihmeteltävänä. Musiikillisesti FM2000 ei täysin lähtenyt, mutta oli siinä paljon hyvääkin. Valot olivat keikalla kohtuullisen sekavat vaikka pääasiassa olikin valkoista valoa ja liikkuvia punaisia kiiloja. Jotenkin vain tuntui, että kiilojen liikkeessä ei ollut mitään pointtia ja se aiheutti lisäongelmaa jo muutenkin hankalaan kuvaamiseen.

Toisena lämppärinä oli Monsteriser, jonka tunnetuimmat jäsenet lienee Mokoman miksaajanakin tunnettu laulaja-kitaristi Miitri Aaltonen ja rumpali Janne ”Jounin veli” Hynynen. Biisien puolesta tämä bändi oli positiivinen yllätys ja kuuntelinkin tätä Spotifystä lisää tuumien, että levytkin voisi hommata. Mutta siihen kuvaamiseen. Monsteriserin kohdalla oli samoja ongelmia kuin FM2000:n setin aikana. Valot tosin olivat paremmat eli käytännössä melko tasaista valoista valoa, joka teki kuvaamisesta huomattavasti miellyttävämpää. Toki kaikissa kuvissa on siten saman kaltainen valotilanne, mutta jälkikäsittely tekee ihmeitä 😉 . Monsteriser tuntui olevan myös melko staattinen bändi, mutta mitä muuta voi South Karelia Heavy Grungea soittavalta bändiltä odottaakaan.

Niin Monsteriserin kun FM2000:nkin kanssa menin tutuilla linssivalinnoilla. Kuvasin aluksi 24-70 millisellä, mutta nopeasti totesin, että  jotain meininkiä pitää kuviin saada ja vaihdoin 15 millisen kameran nokalle. Etenkin FM2000:n kohdalla tuo oli hyvä ratkaisu ja parhaat ruudut tulivatkin tuolla yhdistelmällä. Monsteriserin kanssa kokeilin myös 15 millistä, mutta parhaat ruudut tulivat perus 24-70 millin linssillä. Muutenkin tuo polttoväli tuntui sopivan paremmin Monsteriserin perinteikkääseen fiilikseen. Jälkikäsittelyssä fiksasin kuvat tuollaisiksi vintage-henkisiksi dempatuin sävyin.

Monsteriserin jälkeen ja ennen Kotiteollisuuden settiä alkoi olo olla melko kamala ja lepuuttelinkin seinänvieressä. Tosin juuri kun olin istahtanut lattialle kun voimat alkoivat ehtyä seisoskeluun, ohi kulkenut järkkäri patisti takaisen jalkeille vedoten siihen, ettei lattioilla saa istua. ”Gee, thanks.” Noh, onneksi Kottaraisten setin alkuun ei ollut kovin montaa tovia. Valot sammuivat salista, joten ei muutakun tulpat korviin ja hommiin. Lavalla on onneksi enemmän tilaa tyyppien liikkua totesin. Tosin myöhemmin totesin, että eipä ne kauheasti liiku ja jos liikkuu niin ei suomalainen mies ainakaan kauhean sulavasti liiku. Joten aikalailla jäpityskuviahan sitten tuli. Oli minulla oikein kuvaus agendakin Kottaraisten suhteen. Piti nimittäin saada kuvamateriaalia tulevaa Sauna Open Airin lehteä varten, joten peruslinssien lisäksi paukuttelin 70-200 millisellä muutaman lähikuvan Hynysestä siinä toivossa, että  sieltä joku ruutu olisi käyttökelpoinen. Jotenkin tuntui hankalalta tämäkin keikka kuvata etenkin kun muistelen vuoden 2007 Saunaa, jossa KT oli paljon eläväisempi. Hynynen kyllä lavalta totesi, että ”ei olla ihan vedossa, mutta ette oo kyllä tekään”. Joka piti ihan paikkansa. Jälkikäsittelyssä yritin saada vähän puhtia tähänkin settiin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kissakuvauksen anatomiaa

Keikkoja lukuun ottamatta kuvausaiheeni tulevat suhteellisen läheltä. Itsestään selvää on että kuvailen melko paljon meillä hengailevia kissoja. Tavallaan keikkojen ja kissojen kuvaamisessa ei ole paljoakaan eroa. Pitää pysyä tilanteen tasalla ja valppaana jatkuvasti. Kissojen kanssa tosin tilanteet vaihtelevat niin valtavalla nopeudella ja usein jääkin harmittamaan käyttämättä jääneet oivalliset tilaisuudet. Ne hetket kun lepuuttaa käsiä kyttämisen lomassa. Juuri silloin joku kissoista päättää tehdä jotain hauskaa tai ottaa hienon asennon. Rokkareiden kanssa on sinänsä helpompaa, että pitkätukat ovat ennalta-arvattavampia kuin nelitassuiset karvakaverit. Rokkarit usein toistavat maneerejaan ja usein on helppo ennustaa tuleva huippukohta. Kissojen kanssa onneksi voi käyttää salamaa toisin kuin rokkareiden. Kissakuvissa lisäsalama tuokin potkua kuvaan kunhan sitä ei laukaise suoraan kohteeseen vaan kierrättää sen esimerkiksi katon kautta. Sillä tavoin saa luonnollisen, epäsuoran ja pehmeän valon. Minulla on pitkään ollut aikomus ottaa omista kissoistamme vanhanajan potrettikuvat studiosalamasetillä, mutta toistaiseksi projekti on ollut vasta suunnitteluasteella.

Kissojen kuvaaminen vaatii tosiaan pitkää pinnaa ja kyttäämistä. Jo se, että pysyy tilanteen tasalla vaatii paljon, mutta oivallinen sommittelu tuo mukavan lisähaasteensa hommaan. Kuvia voi tietysti rajata jälkikäteen, mitä toki teen, mutta etenkin kissakuvien kanssa yritän tehdä mahdollisimman valmista materiaalia. Jälkikäsittelyssä korjaan sävyjä ja kontrastia, teen tarvittavan tarkennuksen ja optimoin kuvan verkkoresoluutioon. Keikkakuville teen paljon enemmän jälkikäsittelyssä, mutta se on  toisen postauksen arvoinen asia.

Vaikutteita

Törmäsin joskus vuosi pari sitten internetissä erittäin mielenkiintoiseen kuvasarjaan Norjan blackmetal-skenestä. Kuvat eivät olleet keikoilta vaan enemmän henkilökuvia artisteista erilaisissa ympäristöissä. Kuvissa on aiheesta huolimatta jotenkin lämmin tunnelma ja niihin on onnistuttu vangitsemaan jotain maalatun maskin takaa. Kuvitekaa Immortalin pingviinimaskinen laulaja Abbath tallustelemassa vehreässä norjalaismetsässä. Kontrasti on huimaava kun julma ja synkkä hahmo on kuvattuna satumaisessa metsässä polulla tulossa katsojaa kohti. Toinen huikea kuva on Emperorin kitaristista Samothista, jossa hän seurailee leikkivää tytärtään alkukeväisellä Norjan maaseudulla. Olinkin innoissani kun taannoisella Helsingin reissullani löysin näistä kuvista kootun kirjan Kiasman kirjakaupasta. Pakkohan se oli ostaa! Kirja on täynnä vastaavia eri tavoilla sykähdyttäviä kuvia.

Tästä kirjasta sainkin innostuksen koota omista keikkakuvistani kirjan Rockographyn, jota sittemmin muutaman kappaleen painatinkin ja päätin, että tästä lähtien koostan vuosittain kirjan kuvasadosta. Toisaalta sain kimmokkeen dokumentaarisempaan kuvaamiseen ja idean jonkin bändin kiertueen dokumentoinnista. Tätä jälkimmäistä innostusta vahvisti entisestään kun näin Ville Juurikkalan Route 69 ja Nightwish kiertuekirjat.

True Norwegian Blackmetal kuvasarjan on ottanut amerikkalainen dokumenttivalokuvaaja Peter Beste.

Pääsiäisen koitos

Tämän vuoden kuvaustahti on ollut yllättävän verkkainen verrattuna viime vuoden loppuun. Joka kuukausi on kuitenkin ainakin yksi keikka tullut kuvattua ja kesällä on tulossa taas muutaman päivän rypistykset Sauna Open Airin ja Tammerfestin muodossa. Menneiden vuosien kokemuksella uskon, ettei tänäkään vuonna ei pääse festareista helpolla.

Viime viikolla ollut Eastermaster tarjosi kuvattavaa kahden illan ja seitsemän bändin verran. Harmi vaan, että tulin kipeäksi ensimmäisenä päivänä, joten neljä  bändiä jäi ikävä kyllä kuvaamatta. Kuvat FM2000:sta, Monsteriserista ja Kotiteollisuudesta odottavat vielä loppusilausta, sillä en ole flunssasta johtuen päässyt niitä vielä katselemaan toimiston suurella ruudulla. Veikkaan, että loppuviikosta kuvat ovat galleriassa ihmeteltävänä ja kirjoitan tänne muutaman sanan  kuvauskeikasta.

Kolme ekaa. Ei salamaa.

Kaikki jotka ovat joskus akkreditoituneet konserttiin tai festivaalille kuvaajaksi ovat törmänneet tähän universaaliin sääntöön. Keikkapaikalla kaikki toistelee tätä mantraa, mutta kukaan ei tunnu tietävän mistä kyseinen sääntö on lähtöisin. ”Näin se on aina ollut”. Sääntö aiheuttaa kummastusta myös yleisönedustajissa, jos aiheesta tulee puhetta.

Salaman käytön estämisen ymmärrän täysin. Ammattisalamat ovat erittäin tehokkaita ja alle kolmen metrin päästä suoraan silmille räiskähtävä salama ei varmasti ole mukava kokemus juuri sooloa soittavalle kitaristille. Toisekseen salama latistaa kuvaa, joten itse en salamaa käyttäisi kuin äärimmäisessä hädässä. Joihinkin kuviin salamavalo toki sopii, mutta tähän mennessä en ole keikoilla salamaa käyttänyt. Olen kyllä nähnyt muutamia oikein mainioita kuvia hardcorekeikoilta, joissa salamaa on maukkaasti käytetty. HC-keikoilla salama puolustaa paikkaansa artistien energisyyden ja usein melko pimeiden esiintymislavojen vuoksi.

Mutta tuo ”kolme ekaa”. Kuka on määrittänyt tuon säännön, että saa kuvata vain kolmen ensimmäisen biisin aikana? On keikkoja joilla tuo on harmittanut, kun on nähnyt bändin lähtevän muutaman biisin jälkeen energiseen lentoon. Useimmiten kolme ekaa biisiä riittää minulle oikein mainiosti. Siinä ajassa kerkiää kyllä ottamaan ne kuvat mitä haluaakin. Riippuen bändistä tosin. Jos on esimerkiksi kuvaamassa Rytmihäiriötä, jonka eeppiset biisit kestää kaksi ja puoli minuuttia tai esim Opethia jonka lyhyet biisit kestää kuusi minuuttia kuvausajan kesto vaihtelee huimasti. Saattaa tietysti myös olla niin, että bändi päättää esittää ensimmäisen biisin täysin pimeälle salille. Tätäkin on tapahtunut. Toisaalta on myös tapahtunut niin, että on saanut kuvata koko keikan ajan kuten Hellacoptersia vuoden 2007 Tammerfestissä. Muistaakseni roikuin kuvaajapitissä viiden kuuden biisin ajan ja se riitti minulle.

Kolme ekaa säännöstä marmattaminen on yleistä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kolme ekaa biisiä riittää kyllä minulle ihan hyvin.

Täältä tullaan blogimaailma!

Päätin perustaa blogin kuvagalleriani rinnalle. Ajattelin, että jotakuta saattaa kiinnostaa tarinat kuvausreissuilta. Eipä siinä, että ne mitenkään ihmeellisiä olisivat, mutta kuitenkin. Tarkoituksena olisi myös tarinoida muustakin visuaalisesta maailmasta, graafikko/AD kun olen. Todennäköisesti tulen postaamaan tänne sellaisia kuvia joita en galleriaani muuten laittaisi. Se kun on enemmän portfoliotyyppinen paikka.